Tilinpäätös vuodesta 2008

Nyt on taas vuoden viimeinen päivä ja aika katsoa päättyvää vuotta.

Mitään erityisen järisyttävän mullistavaa minulle ei vuonna 2008 tapahtunut, vaan elämä oli aivan tavallista ja tasaista. Jotakin arjesta jäi kuitenkin mieleen.

* Opiskelu ja gradun työstäminen jatkuivat koko vuoden 2008.
* Graduohjaajani kehoituksesta aloitin Norsu rullatuolissa nimisen blogin kirjoittamisen maaliskuussa.
* Toukokuussa olin ensimmäisellä yksilöllisellä kuntoutusjaksolla Ilomantsin Pääskynpesässä. Tähän kuntoutusjaksoon liittyi myös vuoden 2008 merkittävin tapahtuma, kun pääsin elämäni ensimmäistä kertaa suolle. Joten tämä yksilöllinen kuntoutusjakso oli hyvin onnistunut.
* Kesäkuun ja heinäkuun kävin vaalitaistelua lähinnä itseni kanssa, lähdenkö ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin vai en.
* Päätös taisteluun tuli syyskuussa, kun antauduin kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi. Syyskuussa alkoi myös uusi lukuvuosi.
* Vaalikampanjointi syys-lokakuussa oli oikeastikin tosi hauskaa, vaikka en lokakuun kunnallisvaaleissa tullutkaan valituksi uuden Jyväskylän kunnanvaltuustoon.
* Joulukuussa oli toinen yksilöllinen kuntoutusjakso Ilomantsissa.

Puolillaan oleva lasi

Sain tänään Pääskynpesästä kirjeen, jossa oli kuntoutusseloste. Pääskynpesän kunniaksi on sanottava, että ensimmäistä kertaa missään kuntoutuskeskuksessa kelaamiseni, joka tapahtuu yhtä kättä käyttäen, todettiin olevan sujuvaa. Tähän asti kelaamiseni on ollut kuntoutuselosteiden mukaan joko huonoa tai hidasta.

Tuo antaa aihetta monenlaiseen pohdintaan. Onko kuntoutus Pääskynpesässä tehokkaampaa kuin muissa kuntoutuskeskuksissa? Onko minun kuntoni vaihdellut dramaattisesti ja parantunut silmissä ennen Pääskynpesässä toteutettuja kuntoutusjaksoja? Onko Pääskynpesän käsitys kuntoutujista muita kuntoutuskeskuksia positiivisempi ja heidän suhtautumistapansa kuntoutujiin muista kuntoutuskeskuksista poikkeava?

Viimeistään nyt tulin pysyvästi sisäänheitetyksi Pääskynpesään. Muuta kuntoutuskeskusta en enää etsi.

Joulun jälkeisyyksiä

Joulu tuli ja meni. Joululahjakirjaksi saatu Leena Lehtolaisen Väärän jäljillä, jossa hiukan sivuttiin myös vammaisurheilua, mikä taas ilahdutti aivan ylimääräisesti, on luettu. Lehtolainen nyt oli taas takuuhyvä. Samoin joululahja DVD - Asterix olympialaisissa - on hekotellen katsottu.

Joululahjakirjoihin suorastaan pakollisesti liittyvä suklaakonvehtien ahmiminen onkin sitten tuhonnut kuntoutusjaksolla saavutetun painonpudotuksen. Tosin voi olla, että Pääskynpesässä on aivan harvinaisen hyvin painonpudotusilluusioita hellivä vaaka. Oi te rakkaat ilomantsilaiset lukijani! Älkää ikinä kalibroiko sitä vaakaa. Please! Kun on niin kiva edes joskus kuvitella olevansa hoikka. niinku ronsu tai valaskala(vale)pukki.

Kohta taas arki kuitenkin painaa. Siteerataanpas tähän nyt Eino Leinoa:

Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks
ja haaveet ne käy yhä haikeammiks.
Ne polttaa, ne hehkuu ne halaa.
Jokailta mä mietin, kai huominen uus
tuo lohdun ja loppuvi rauhattomuus.
Yö loppuu, mut murheet ne palaa.

Ensi viikolla on taas hammaslääkäri. Voimaantuleva uusi kunta huolestuttaa. Nimittäin en ole vielä saanut päätöstä kaikista anomistani vammaispalveluista eivätkä ensi vuoden vuokranmaksulaput ole vielä tulleet.

Ne tulevat niinkuin kotihin.
Ne tuovat uusia vieraitakin,
jotka nimeltä tunnen ma juuri.
Se murhe, mi eilen mun murtaa oli.
Suli hymyks. kun tänään suurempi tuli.
Koska tulee se suurin, se suuri?

Taidan ensi viikolla tilata sentään kampaamoajan.

Joulumieli tulee toivottavasti ihan samantienkohta tai joskus

Eilen palasin laitoskuntoutusjaksolta sieltä Pääskynpesästä. Tämä päivä on mennyt ihan päätä käännellessä ja meinatessa, kun sielu, jos vanhaa afrikkalaista sananlaskua uskotaan, on vasta matkalla ja tällä kelillä jossakin Pieksämäen asemalla (blues).

Huomenna on jouluaatto, voi kääk, ja joulurauha julistetaan. Tuleeko se? En tiedä. Taisi olla virhe ottaa kuntoutusjakso näin aivan joulun alle, kun kaikki valmistelut jäivät miehen tehtäväksi. Kun vielä itse pyörii aivan ylikierroksilla, niin taitaa joulu 2008 olla mallia katastrofi. Vielä ainakin yksi lahja on paketoimatta.



Tämä ressaantunut tontunhaamu toivottaapi Hyvää joulua kaikille Norsu- ja aasihenkisille rullatuolisteille

Valtakunta hiljaisuudesta!

Olen väsynyt, mutta onnellinen. Vammaiselle henkilölle fyysisestä rasituksesta aiheutuva euforinen autuus on harvinaista herkkua, jota saa yleensä vain kuntoutusjaksolla. Nyt, kun olen täällä Pääskynpesässä, on taas sellainen autuas olo. Koko keho tuntuu olevan rento kuin yhtä keitettyä makaroonia. Kiitos, Teemu ja Katri, tästä kokonaisvaltaisesta fyysisestä eheytymisestä. Tämän tulen muistamaan pitkään ennenkuin kehonkuvani taas kutistuu pelkäksi pääksi ja oikeaksi kädeksi.

Ainoa olotilaa haittaava tekijä on tässä aulassa kuuluva hoitajan lakkaamaton höpötys, papatus ja kalina. ARGH! Sellainen kuntoutusjakso olisi kai lähes paratiisi, joka olisi yhdistetty hiljaisuuden retriitti ja laitoskuntoutusjakso. No kaikkea ei voi saada, mutta olisipa tuo edes vähän aikaa hiljaa. ;)

Illalla taidan mennä kuuntelemaan sotahistorian esitystä.

Pääskynpesässä ruohokin on vihreämpää

Tämä on tämän kuntoutusjakson ensimmäinen blogikirjoitus. Valitettavasti tälle kuntoutusjaksolle on osunut paljon vastoinkäymisiä, kun sekä nostolaite että terveys ovat reistailleet kuntoutusta haittaavasti. Pyyhkeen heittäminen kehään on ollut todella lähellä, kun tuntuu että mikään ei onnistu. Epäonni ei kuitenkaan missään tapauksessa johdu Pääskynpesästä. Olisi todella harmi ja henkilökohtainen tappio, jos joutuisin keskeyttämään tämän kuntoutusjakson.

Täällä olisi aivan ihanaa, jos asiat minussa itsessäni olisivat kunnossa. Olen rakastunut tähän ilomantsilaiseen ilmapiiriin ja näihin ihmisiin. Jos ei kukaan, (=mies) tai mikään, (=opiskelu, kesken oleva gradu tai vammaispalvelut) pidättelisi minua Jyväskylässä, muuttaisin Ilomantsiin. Olen keskisuomalainen ja jyväskyläläinen olosuhteiden pakosta. Ehkä tämän paikkakunnan viehätys on juuri siinä, että minä en asu täällä.

Uudet kojeet

Kirjoitan tätä blogitekstiä vastahankitulla miniläppärillä, jonka ostin ensi viikolla alkavaa laitoskuntoutusjaksoa varten.

Tulevasta kuntoutuspäiväkirjasta jää uuden tekniikan ansiosta käsitöiden kaltainen ruutuvihkon ja huonon käsialan vaihe pois. Mitenkähän käsin kirjoittamisen puuttuminen vaikuttaa tutkimusajatteluun sekä itse kirjoittamisprosessiin? Onneksi autoetnografia mahdollistaa muuntautumista ja suhteellisen vapaata tilaa.

Uudet lelut ovat aina kivoja. Oli leikkijän ikä sitten mikä tahansa. Uusien laitteiden käyttöön otto on vain minulle laitteesta riippumatta hyvin vaikeaa. Kun minä en tekniikasta juurikaan ymmärrä, tuskastun vehkeisiin hyvin äkkiä. Ehkäpä me kuitenkin tutustumme tämän Amalian kanssa. Netin käyttö on tällä uudella pienellä tietokoneella ainakin alkuvaiheessa hankalaa. Kaipa siihenkin tottuu.

Ilomantsi paratiisi on (eli seksiä atomikeossa)

Pääskynpesästä tuli kutsu vaikeavammaisten yksilölliselle laitoskuntoutusjaksolle, joka on juuri ennen joulua, mutta ei jouluna. Kutsukirjeen mukana oli Kelan laitosmuotoisen kuntoutuksen standardissaan edellyttämä ennakkotietokyselykaavake.

Kuinkahan paljon taas on menty Kelan määräysten taakse piiloon samalla tyydyttäen kyselijän omaa uteliaisuutta? Vai mitä muuta voi päätellä, kun kysytään terveydentilani vaikutuksesta sukupuolielämääni? Radioaktiivisuudella ei nyt ole mitään vaikutusta muurahaisten sukupuolielämään, sanoi yksi tuttava-vainaa halutessaan ilmaista mielipiteensä jonkin asian asiaankuulumattomuudesta. Piru jostakin änkesi aivoihini - tietenkin. Mielenkiintoinen havainto oli sekin, ettei vaikeahoitoisten kuntoutujien lähtökohtaisesti oleteta opiskelevan. Mikäköhän se on se minun vakavin vammani? Se taitaa olla gradu.

Naamakirjassa ajateltua

Kävin tänään serkkuni kanssa mielenkiintoista keskustelua stakeholderista ja subjektista, josta keskustelusta seuraava oma pohdiskeluni:

Yksittäinen kansalainen ei voi kaataa valtiota esimerkiksi muuttamalla maasta tai kieltäytymällä maksamasta veroja. Valtion olemassaolo ei siis ole kansalaisista riippuvainen, kuten yrityksen olemassaolo on riippuvainen mm. asiakkaista. Ainakin teoriassa vaikeahoitoinenkin kuntoutuja voisi kaataa kuntoutuskeskuksen äänestämällä jaloillaan eli valitsemalla toisen kuntoutuskeskuksen, jos on saamaansa kuntoutuspalveluun tyytymätön. Järjen mukaan (ja normaalien ihmisten ollessa kyseessä) kuntoutuja on siis paitsi stakeholder myös subjekti oman kuntoutuksensa suhteen.
Toinen asia tietenkin on, ettei kuntoutuja ole kuntoutuksen järjestämisessä sopija osapuoli vaan kuntoutussopimukset tehdään laista huolimatta Kelan ja kuntoutuskeskusten välillä. Kuntoutuja ei siis tämän vuoksi ole stakeholder, vaan tuotannontekijä kuntoutuksen tuotantolaitoksissa.

Vammaisen liikuntaesteinen valitusviisu

Kävin tänään Palokan Pelimannitalossa katsomassa, kun Keski-Suomen opaskoirakerho sai Palokan Lions-Clubilta avustuksen. Apurahat menivät varmasti oikeisiin kohteisiin ja kakkukahvit olivat herkullisia.

Itse pelimannitalo vaan ei ollut perskiitäjän mieleen. Muutenhan tuo Palokan Pelimannitalo on ihan hyvä yritys olla pyörätuolia käyttävän yleisön kannalta esteetön, mutta kun ulko-ovi aukeaa luiskan eteen eli väärään suuntaan, näkyy surullisesti, että esteettömyyttä on kyllä kovasti yritetty, mutta että sitä ei sitten loppuun saakka jaksettukaan ajatella. Olisiko se toisinpäin aukeava ovi tai ennen portaita 30 cm pidempi tasanne maksanut niin hirveästi, vai loppuivatko rakentajien rahat juuri siihen paikkaan?

Toinen silmiinpistävä este oli esiintymislava jonne ei pyörätuolilla liikkuva itsenäisesti pääse. Kun Palokan pelimannitaloon rakennettiin esiintymislava, oletettiin siis automaattisesti pyörätuolin käyttäjien olevan soitto-, laulu-, tanssi- ja esintymistaidottomia. Voihan lisäksi olla että me pyörätuolin käyttäjät olemme pelimannitalon rakentajien mielessä raukkoja rullatuolipotilaita, eikä siihen asenteeseen sitten ajetakaan tietoa ilman muurinsärkijää. Minä kyllä tunnustan olevani laulu-ja soittotaidoton, mutta monella pyörätuolin käyttäjällä toimivat kädet aivan yhtä hyvin kuin "terveilläkin".

Mitenköhän rakennuslainsäädänön saisi ulottumaan myös yksityiseen rakentamiseen?

Kun tulee keppiä ja porkkanaa, on se toisaalta HUH toisaalta hyvä.

Tänään oli jälleen yksi hyvä graduseminaari ainakin minulle, kun sain Kajalta tunnin ajan erittäin tehokasta yksilöohjausta. Toivottavasti graduseminaarista oli hyötyä myös Kajalle. Meidän lisäksemme muita ei ollut tänään paikalla. Olenkohan minä sitten sellainen, joka pakenee gradun kirjoittamista graduseminaariin toisten kirjottaessa omia gradujaan tehokkaasti kotona. Minun graduni esitarkastuksen esitarkastus on kesäkuussa 2009. Silloin pitää ensimmäisen version olla Kajan luettavana. Kiire, tuo kielteinen sana, on taas vaarassa tulla.

Olen kai ottanut vaikutteita adoptoimastani Alberto-aasista, kun en liiku muuten kuin kepillä tai porkkanalla. Minä olen ehdottomasti produktiivisen viimetingan ihminen. Jos minulla on aikaa tuhottomasti, en saa aikaiseksi yhtään mitään. Minä tarvitsen hösseliä.

Ihanaa, kun on lunta maassa. Se on ihanaa, vaikka en voikaan enää moneen kuukauteen ajaa sähkärillä. Lumisen maiseman estetiikka korvaa joskus talvesta aiheutuvan esteisyyden, sanovat sitten vammaisuusaktivistit mitä tahansa. Nii-ih!

Ostin syksyn piristykseksi tämän taulun. Muuten hyvä, mutta kun siihen menivät kaikki hammaslääkärirahat.

Hammaslääkärissä osa 3

Tämä syksy on ollut ainakin hammasten kivistystä, vaikka ei, onneksi, itkua kuitenkaan. Hammasvaivojen vuoksi ovat niin bloggaus kuin opiskelukin olleet vähän tauolla.

Olin hammaslääkärissä sekä perjantaina että eilen. Perjantaina ilmiannoin terveyskeskushammaslääkärille väärän hampaan. Vain minä osaan olla noin suuri idiootti. Siihenkin hampaaseen pitää sitten tehdä juurihoito. Tyhmästä päästä kärsii taas koko ruumis - ja pankkitili. Eilen aloitettiin juurihoito siihen kesällä paikattuun hampaaseen. Hammasremontti jatkuu nyt pitkälle ensi vuoden puolelle. Hyvä minä...

...Nyt pitää taas vähän omakehuretostella ja olla kiitollinen, kun Aina Valpas-blogi katsoi minut blogipalkinnon arvoiseksi.


Nyt vedän vähän mutkia suoraksi, kun ilmoitan antavani tämän blogipalkinnon noille blogini oikeassa reunassa mainituille blogeille, joista aksucom on uusin.

Vaikeuksia terminologiassa

Gradun kirjoittaminen suomeksi on helpompaa kuin englanniksi kirjoittaminen. Vaikeus on siinä, että suomeksi kirjoitettaessa myös termit pitäisi suomentaa. Tänään eteeni tuli termi autoethnography, jolle olen yrittänyt löytää suomenkielistä yhdenmukaista vastinetta. Löysin kaksi suomennosta 'kokemuskirjoittaminen' ja 'narratiivinen etnografia', mutta nämä olivat vain yksittäisiä esimerkkejä, eivätkä ne siten taida olla riittävän hyviä. Ehkä tulen käyttämään ilmaisua autoetnografia.

Miksi juuri tämän termin suomentaminen on sitten niin tärkeätä? Minä käytän gradussani yhtenä materiaaleja omia kuntoutuspäiväkirjojani, mutta huomasin lukiessani Ellisin ja Bochnerin artikkelia, että voisin kirjoittaa koko graduni käyttäen minämuotoista kerrontaa, koska kuitenkin olen suorastaan limittyneenä, ellen peräti jumittuneena, aiheeseeni. Autoethnography on metodi, jossa tutkija lähtee liikkeelle omasta kokemuksestaan ja omasta taustastaan. Minun aiheeni siis vaatii juuri tätä lähestymistapaa. En voisi, kaltoin kohdeltuna kuluttajayleisön jäsenenä ilman kuluttajan oikeuksia, olla "neutraalisti" näkymättömissä, vaikka haluaisinkin. Eri asia sitten on, otetaanko kuntoutuskeskuksissa työni vastaan vain yhden vammaisen tuotannontekijän marinana, vai otetaanko se vastaan oikeasti. No, työ ja ohjaaja neuvovat luultavasti ajallaan tässäkin.

Tästähän taisi tulla nyt aika valmista pohdintaa. En vielä tiedä sisällytänkö graduun myös työprosesseja käsitteleviä blogitekstejäni. Toisaalta gradu ehkä oli tämän blogini alkuperäinen tarkoitus. Nyt tämä on virtuaalinen muistikirja, jonka nyt toivon ainakin Kajan ja Aleksin lukevan, kun täällä kerrankin on oikeaa asiaa.

Mehr Licht lepopäivänä

Ulkona on harmaata, synkkää ja pimeää. Minä ymmärrän niitä ihmisiä, jotka lähtevät tätä kaupunkien pimeää kaamosta pakoon etelän lämpöön ja valoon. Niin minäkin haluaisin. Minä en tule toimeen ilman kirkasvalolamppua, vaikka en olekaan "oikeasti" kaamosmasentunut. Mielini tekisi taas ostaa jokin nätti pieni koristelamppu. Lamput ovat minun jokasyksyinen mieliteko.

Tänään on isänpäivä. Minä olen yhä enemmän Isän tyttö. Isä nukkuu jo Tikkakosken hautuumaalla, mutta muisto hänestä ja henkinen perintö ovat voimakkaita ja eläviä. Appiukkoni elää Nivalassa hyvävoimaisena ja hänellä on tänään myös nimipäivä. Onnea Teuvo!

Harmaaseenkin päivään pitäisi etsiä jotakin piristystä. Noppahan sen keksikin: Nyt aletaan palloleikkiä tai narusta kiskomista ja vietetään lepopäivää.

Hullutukset jatkuvat syksyisen mielen piristykseksi.

Tänään adoptoin aasin. Se ei kuitenkaan ole poliittinen kannanotto USA:n vaaleihin, koska olen jo aikaisemmin adoptoinut norsun Boråsin eläintarhasta.
Idean aasin adoptoimisesta sain Senjan Orifame-blogista, jossa siis oli linkki
espanjalaiseen aasien ja muulien suojelusivustoon. Tietenkin minun piti olla itselleni uskollinen. Minun adoptoimani rescue-aasi, Alberto, on sokea. Karihan tietysti kommentoi sanomalla, että sinullahan on jo yksi aasi. Itseironia on hyvä taito, jota mieheni viljelee hyvin onnistuneesti.

Tänään olisi ollut hyvä tilaisuus edistää gradua, mutta Jyväskylän valtuuston juhlakokouksen radiointi jätti mielenkiinnossa gradun kauas taakseen. Oli hyvä, kun en tullut valituksi valtuustoon. Hätä olisi tullut kokouksessa kokouksen pituuden vuoksi käteen, eikä siitä olisi päästy käden käänteessä. Niin on hyvin kuin käy, sanoi aikanaan joku muukin vaalit hävinnyt ehdokas

Hullutuksia

Tunnen suurta, sisäistä levottomuutta. Tällä hetkellä minulle ei riitä se, mitä minulla on. Toisaalta elämässäni ei ole aikaa eikä konkreettista tilaakaan aloittaa mitään uutta.

Minä haluaisin siis hevosen. Vanha hyvä totuus on, että halutahan aina saa. Miksi minä aloitan kaikki lauseet sanalla 'toisaalta'? Haluaisin myös aloittaa maalaamisen uudestaan, mutta siihenkään ei ole tilaa, ja tietysti joku pesservisserpissis (betterknowasshole) tai muu terapiavammainen löytäisi maalaamisestani jotain kuntouttavia motiiveja. Viiteentoista vuoteen en ole kastanut sivellintä väriin. Miksi aloittaisin nytkään?

Onkohan tämä nyt jotakin vaalikrapulaa? Jos nyt kuitenkin kävisin taidemuseossa tai jossakin. Yleensä eksistentiaalinen maailmantuska haihtuu joskus laiskuuden mukavuusvyöhykkeille.

Blogipalkinto

Orifamen Senja myönsi minulle oheisen blogipalkinnon seuraavien sääntöjen perusteella:

1. Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen,
mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfäärin tehdyn
panostuksen johdosta, millä tahansa maailman kielellä.

2. Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja
sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi
sekä linkitetään palkittavaan blogiin.

3. Palkinnon saaja laittaa palkinnon logon blogiinsa.

4. Logo tulisi linkittää alkuperäiseen osoitteeseen.

5. Palkinnon saaja julkaisee säännöt blogissaan.


Minä päätän palkita seuraavat blogit:

Karuema Päevaraamat
http://karuema.wordpress.com/

Satumaa
http://satumaani.blogspot.com/

Esteettömyysyhdistyksen blogi
http://esteettomyys.blogspot.com/

Aina Valppaana Pikkuvirralla (joka sai palkinnon myös Senjalta, mutta on vaan niin hyvä)
http://ainavalpas.vuodatus.net/

sekä Keskisuomalaisessa oleva Aino Suholan blogi Lievestuore - Jyväskylä
http://www.ksml.fi/mielipide/blogit/?blogName=Lievestuore---Jyv%C3%A4skyl%C3%A4&id=12745

Pahoittelen linkitysten epäonnistumista, mutta linkkien Copy-Paste -menetelmä toimii.

Kyllä se tästä

Olen taas aloittanut gradun työstämisen. Tänään kirjoitin puhtaaksi Kunnonpaikkaa koskevan kuntoutuspäiväkirjan toissa kesältä. Täytyy sanoa, että se, siis kuntoutuspäiväkirjan tallentaminen, oli jokseenkin ahdistava homma. Kun vielä vertaan kokemuksiani viime kesän lehtikirjoitteluun Kunnonpaikassa kuntoutettavien veteraanien ruokailusta ja siitä aiheutuneesta skandaalista, niin ahdistus oli melkein musertava.

Tulee olemaan mielenkiintoista soveltaa graduuni narratiivista tutkimusotetta. Henkilökohtaisten kokemusten soveltaminen vain on minun kohdallani väistämätöntä, koska tutkimusaiheeni on minulle melkein liian läheinen. Kyllä se tästä taas lähtee sujumaan. Opiskelu on taas ihan kivaa.

Gradutyöskentelyn lisäksi sain tänään vaalilautakuntamatkojen taksikuitit ja verokortin lähtemään eteenpäin. Tuntuu uudessa Jyväskylässä kaikki olevan, jos mahdollista, vielä byrokraattisempaa ja hankalampaa kuin tässä vanhassa maalaiskunnassa. No, ehkäpä, ja kyllä varmasti, elämä jatkuu kaupunkilaisenakin.

Oma blogi kullan kallis

Onpa ihanaa olla kotona taas ja norsuna omassa rullatuolissa. Täytyy tunnustaa, että minulla on ollut tätä blogia ihan ikävä. Siitä on niin kauan, kun tänne viimeksi mitään kirjoitin.

Näin vaalien jälkeen on vähän höntti olo, kun ei oikein tiedä mistä sen normaalielämänsä oikein aloittaisi. Kai sitä pitäisi tehdä joku To do -lista. No, gradu nyt ainakin on otettava uudestaan työstettäväksi. En ole aikoihin käynyt seminaareissakaan. Ensiksi kuitenkin pitää siivota työpöytä. Taidan siis päättää tämän kirjoituksen ja käydä noiden paperikasojen kimppuun. Se on tehtävä, vaikka siihen kuluisi taas koko ilta.

KYLLÄ TAVALLINEN NORMAALIELÄMÄ ON IHANAA!

Rullatuoli ja norsu jäävät vaalilomalle

Tämä blogi jää nyt vaalitauolle. Oheisesta linkistä pääset (kohta) uuteen vaaliblogiini. Muistathan käydä äänestämässä 26.10. Saat oikeuden valittaa.

Suomella supersunnuntai

Pekingin paralympialaisissa sataa taas mitaleja, kun Leo-Pekka Tähti otti pronssia 200 metrin kelauksessa sekä Ollanketo ja Törmänen sijoittuvat hopeasijalle näkövammaisten tandem-pyöräilyn maantieajossa. Siinä ei meluttu tai syljeskelty, kun piti mennä lujaa. Onnea kaikille mitalisteille.

Urheilu ja liikunta ja niihin kuuluva tekemisen ilo ovat tärkeitä myös tavalliselle ihmiselle iästä tai toimintakyvystä riippumatta. Kun kaksi lääkäriä kielsivät minulta kuulantyönnön, menetin todella paljon ja minulla on ikävä jopa treenin jälkeistä maitohappoa lihaksissani. Nytkin lihakseni ovat kipeät, mutta väärästä syystä eli huonokuntoisuuttaan.

Tänään radion uutisissa puhuttiin siitä, kuinka Tampereella ikääntyneitä kannustetaan käyttämään kuntosaleja. Kuntosalien omatoiminen käyttö on maksutonta, mutta ohjauksesta peritään pieni maksu. Tämä on mielestäni oikeansuuntaista ajattelua, ja saman soisi olevan totta myös Jyväskylässä. Ajatuksen toteutuminen kuitenkin edellyttää sitä, että kuntosaleille pääsy on esteetöntä ja laitteita on helppo käyttää myös pyörätuolissa tai sähköpyörätuolissa istuen. Olisihan se hienoa, jos liikuntatilat yleensäkin olisivat esteettömiä ja vammaiset ja "terveet" mahtuisivat samoihin tiloihin. Vammaisuushan ei tartu eikä saastuta liikuntatiloja.

-------------------------------------------------------------------------------------

Otan nyt oman yli vaalien kestävän loman gradustani, jos vaikka vaalitaistelu antaisi siihenkin uusia näkökulmia.

Suomi on keihäänheiton maa

Maailma on pyörähtänyt takaisin oikealle kiertoradalleen, kun Markku Niinimäki heitti keihäänsä jälleen uuteen maailmanennätykseen 29,33 metriä (pisteitä 1112) sarjassa F54. Onnea aivan hirmuisen rutosti!

Mutta ei Suomen urheilumedialle mikään muu ole mitään paitsi räk...Räikkönen ja Pitkämäki. (että ne jaksavat jauhaa tuosta Räikkösen jatkosopimuksesta!) Hieno se oli tietysti olympiapronssi, mutta paralympiakullassa on enemmän kirjaimia. Urheilu vaatii työtä ja kieltäymyksiä kaikissa muodoissaan. Yritän muistaa, että formula ykkönenkin on urheilua.

Naaman vinous on peilin vika

Tänään, yliopistolla, koin jotakin sellaista, mihin en ole törmännyt ainakaan 30 vuoteen. Minua tuijotettiin niinkuin lehmä tuijottaa uutta veräjää. Johan siitä jo itsekin hölmistyin. Luulisi, että meitä vammaisia liikkuu jo sen verran ihmisten ilmoilla että emme ole ihan uusia kummia, vaikka minähän olen ihan asia erikseen.

Näin vaalien alla sitä on suorastaan suosittu. Minua pyydettiin toisenkin puolueen ehdokkaaksi, mutta minulle riittää ruiskukka, enkä syleile maapalloa. Minun siis täytyi tuottaa vihreille pettymys jo toisen kerran tällä viikolla.

Ikävämpi oli huomata, että minä, ainakin valokuvissa, olen ruma. Onneksi se ei sentään miestäni haittaa. Tuo oman rumuuden havainnointi tapahtui facebookin yhteydessä.

Nyt olen siis lähes täysillä mukana virtuaalimaailman ihanuuksissa, mutta minähän olenkin tuskin nuoruuttani ohittanut. Toivon sinun, rakas lukijani, huomaavan tuon itseironian.

Missä on tahto, siellä on tie

Näinpä äsken, uusintana, jotakin tosi kaunista, kun katsoin koosteen Pekingin paralympialaisten avajaisista. Taas tuli todistettua, ettei mikään ole oikeasti mahdotonta. Kiinan joukkueen mukana kulki opaskoira.

Kun paralympiasoihtu tuotiin areenalle ja tuli siirtyi soihdusta soihtuun viestin viejältä toiselle, itkin liikutuksesta vuolaasti. Kukaan, joka kuljettaa olympiatulta tai paralympiatulta, ei kyllä ole mikään potilas, vaikka selostaja niin lipsauttikin. Soihdun matkalla toiseksi viimeinen soihdunkantaja kuljetti tulta yhdessä opaskoiransa kanssa ja paralympiatulen sytyttäjä kiskoi pyörätuolissa istuen itsensä käsivoimillaan ylös ja sytytti paralympiatulen tulimaljaan. Vammaisuus on todellakin pelkkä muodollisuus, kuten minun akateeminen äitini Kaja aina minulle sanoo.

Paralympialaisten avajaisissa Suomen joukkueella oli hieno yhteys olympialaisiin, kun molempien joukkueiden lipunkantajana oli kivääriampuja: olympialaisissa Juha Hirvi ja paralympialaisissa Minna Leinonen. Saa nähdä toteutuuko paralympialaisten päättäjäisissä sama yhteys keihäänheittäjien välillä.

Toivottavasti Suomen mitallitili aukeaa tänään pronssilla judossa. Se on nyt nähty. Jani Kallunki sai pronssimitallin. Onnea!

Sähköpyörätuolissa on ammuttu paralympiakultaa Ateenassa ja minä toivon, että Jyväskylä saa järjestettäväkseen jälleen mitallikahvit, kun saamme tiistaina katsoa Minnan suorituksen Pekingistä laukaus kerrallaan.

Nähtyäni paralympialaisten avajaiset en ainakaan kokonaisena niele väitettä, että minä olen liian vaikeavammainen kaikille tarkoitettuihin liikuntaryhmiin, enkä niele tuon väitteen esittäjääkään. Tottakai sähköpyörätuoliin pukeutuneena näytän mahdottoman vammaiselta, mutta haluan ainakin kokeilla esimerkiksi tarkkuusuunnistusta tai vaikka miekkailua. Jos eivät Sinuhe Wallinheimo ja Johanna Manninen muista vaalityössään vammaisurheilua, niin tarttee sekin sitten tehdä itte ja puhua asiasta.

Jouduin syömään sanani ja perumaan puheeni

Pia Nyman soitti aamupäivällä ja sai minut sittenkin suostuteltua kokoomuksen ehdokkaaksi syksyn kunnallisvaaleihin. Pia ansaitsee ison kimpun virtuaalisia ruiskaunokkeja. Tämä on siis vaalikirjoitus!

Minä, Tiina-Liisa ja kunnallisvaaliehdokas, lupaan parhaan kykyni mukaan edistää vammaisten ja vanhusten elämää kotikunnassani.

* Tahdon tiedotuksen kuntalaisia koskevista asioista saavutettavammaksi, avoimemmaksi ja ajankohtaisemmaksi.
* Tahdon, että kaikki seniorit, lapsiperheet ja vammaiset saavat tarvitessaan tarvitsemaansa apua. Olen peruspalveluministeri Paula Risikon kanssa samaa mieltä siitä, ettei henkilökohtaista apua tule sitoa vammaisen henkilön mahdollisuuteen toimia työnantajana. Minusta myös vammaisella henkilöllä pitää olla mahdollisuus yksinoloon. Jos vammainen henkilö ei syystä tai toisesta itse pysty suoriutumaan esimerkiksi työnantajalle kuuluvasta paperisodasta, jäävät nämä paperityöt hänen henkilökohtaisen avustajansa tehtäväksi. Jolloin ne vievät aikaa varsinaiselta avustamiselta tai avustaja tekee paperityöt omalla ajallaan.
* Tahdon esteettömän Jyväskylän
* Tahdon kunnan tekevän yhteistyötä yritysten kanssa esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tuottamisessa.
* Tahdon kehittää kunnan erityisliikuntamahdollisuuksia sekä vammaisten liikuntaharrastusmahdollisuuksien että paralympia- tai muun erityishuippu-urheilun tarpeisiin. Yhteistyö yritysten kanssa koskisi myös erityisliikuntaa.
* Tahdon, että rakennusten ilmanlaatua parannetaan.



Olisinko minä sinun ehdokkaasi? Ketä Sinä Vaalit 26.10.2008?

Mitä nälkäinen suutari sanoi?

"Nyt se alkaa", sanoi suutari nälkää. Tänään alkoi tämän lukuvuoden opiskelu Tourulassa syyslukukauden aloittavalla YVI-info -luennolla. Olipa kiva nähdä tuttuja, vaikka luennolla tuntuikin että etenen aina peppu edellä puuhun. Gradua ei kuulemma kannata aloittaa syventävien opintojen ensimmäisenä vuonna eikä työharjoittelua kannata tehdä ennen kuin on opiskellut syventäviä vähintään puoli vuotta. Kolmatta asiaa, mitä ei kannata tehdä syventävien alkuvaiheessa, en enää muista. Takapuolikiitäminen ei kuitenkaan ole kuulemma vakavaa. Sitäpaitsi minulle se on ihan normaalia. Nyt, kun lukuvuosi on avattu, gradukirjojen lukeminenkin tuntuu taas ihan oikealta opiskelulta. Ensimmäisessä koulupäivässä on aina oma hohtonsa.

Opiskelusta ja työstä

Radiossa on tänään moneen otteeseen puhuttu vajaakuntoisten työllistymisestä. Asiaa käsitellään usein kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien näkökulmasta, mutta ei se minua kiinnosta. Minäkin haluaisin töihin, mutta kukaan ei välitä minusta! En ole kehitysvammainen eikä minulla ole mielenterveysongelmia. Kahdeksantoista kuukauden palkallinen ja pirstaleinen työkokemukseni näyttää ansiolettelossa melko surkuhupaisalta.

Tunnen joskus suorastaan syyllisyyttä, että suoritan maisteriopintoja. Saahan Jyväskylän yliopisto toki minustakin valtionapua, mutta se on kallista päivätoimintaa, kun työllistymismahdollisuuteni on lähes nollassa. Sekin on kyllä totta, että opiskelevana olen tähän saakka saanut hakemani kuntoutuspalvelut. Tämän seikan rakas aviomieheni esitti minulle opiskelun jatkamisperusteeksi, kun en kandiksi valmistumisen jälkeen olisi millään jaksanut jatkaa syventäviin ja graduun saakka. Sielläpä sitten taas kohta aloittelen aurinkoisesti. ;)

Olen huomannut ilokseni, että englanninkielen lukutaitoni (eli passiivinen kielitaitoni) on selvästi parantunut. Tässähän kohta pystyy mihin tahansa.

Taitaa tuo elinikäinen oppiminen olla aivan kirjaimellista minun kohdallani, eikä se vitsi ole hyvä.

Hammaslääkärissä osa 2

Ja taas on käyty hammaslääkärissä. Siellä porattiin ilman sanaan liittyviä Länsi-Suomalaisia murremerkityksiä. Ilman itkuja hammaslääkärikäynti siis sujui. Eli nähtävästi alan päästä hammaslääkäripelosta, vaikka se ei edelleenkään ole mikään huvipuisto.

Tämä nyt jo lopuillaan oleva kesä on mennyt sikäli huonosti, että ensin oli yksi vaiva ja sitten heti toinen eli tämä hammas. (Ilmoja en moiti, koska säät ovat aina sitä mitä ovat, mutta terveys olisi saanut olla parempi.) Hammaslääkäriin sitten menivät ne kunnallisvaaliehdokkuuteen aiotut ja säästetyt rahat. Oli kuitenkin hyvä, että rahaa oli edes hammaslääkäriin.

Minä siis joudun peruuttamaan ehdokkuuteni. Eli te, jotka aioitte minua äänestää, joudutte nyt etsimään uuden ehdokkaan. Hyviä ehdokkaita kyllä löytyy. Minäkin tunnen useita, joita voin suositella. Eivät vaalit yhtä ehdokasta kaipaa. Pääasia on, että uudessa Jyväskylässä tehdään hyviä päätöksiä, joissa on sydän mukana!

Muutoksia blogissa ja muuta blogiajattelua

Muutin blogini ulkoasua. Kommentoikaa, mikä uudistuksessa on hyvää, mikä huonoa. Olisin halunnut tänne myös kävijälaskurin, mutta en löytänyt sellaista tuolta sivuelementtien joukosta. Luultavasti poistan tuon toisen blogini, kun ei sinne tule niin hirveän paljon kirjoitettua. Harrastuksena sukututkimuspuuhastelu on muiden harrastusteni rinnalla kuitenkin saman arvoinen. En tiedä, ilmoittaudunko kansalaisopiston sukututkimuskurssille.

Sitä olen pienessä mielessäni miettinyt, että internetin käyttöön ja blogin kirjoittamiseen voisi opastaa kuntoutusjaksoilla. Sisältyväthän joihinkin laitoskuntoutusmuotoihin kuntoutuspäiväkirjat, ja kuntoutuskeskuksissa on jo nettiyhteydet kuntoutujia varten. Joten olosuhteet blogikirjoittaisen ohjaukseen ovat jo valmiina ja se voitaisiin ottaa osaksi toimintaterapiaan siihen hirveän tärkeän krakleerauksen ja T-paitojen maalaamisen rinnalle. ;) Minun mielestäni blogit kannustavat viestintään ja haastavat ottamaan omaa tilaa ja vastuuta yhteiskunnassa. Onhan blogi minulle myös opiskelun työväline.

Omalla tietokoneella voi vaikuttaa, kun aina joku lukee jotakin blogia. Toisaalta voihan se linnun laulamaan opettaminen olla vaarallistakin, kun joku voi blogissaan kritisoida kuntoutusta tai sosiaalipalveluja. Eihän suomalaisessa yhteiskunnassa ole kansalaisten vaientamista?

Gradu käynnistyy yskien

Pikkuhiljaa olen graduani taas kesän jäljiltä aloitellut. Tosin myös tuo Kunnonpaikan epäonnistuneen ateriakokeilun seuraaminen on mielestäni ollut gradun tekemistä. Lähinnä olen tuntenut häpeää, koska tuolla tavalla munasivat.

Viime kesänä kehua retostelin Kunnonpaikkaa lähes kaikille vastaantulijoille. Nähtävästi sokaistuin täysin yksityishuoneen ihanuudesta, mikä kyllä oli Kankaanpään pakkohuonetoveruuden jälkeen suoranaista luksusta. Taidan olla helposti lahjottavissa oleva vammainen.

Juu, gradusta piti kirjoittaa. Mitäköhän Kelan laitosmuotoisen kuntoutuksen standardissa on niin salaista, ettei sitä ole voitu julkaista? Kelan laitosmuotoisen kuntoutuksen standardista puuttuu kokonaan luku IV. Errare bureaucratum est eli virastot ovat erehtyväisiä. On se hyvä, että ne siinä ovat niin inhimillisiä.

Opiskeluun liittyen ankeaa arkea syventää se, että varsinainen sosiaalityöntekijä on palannut takaisin töihin. Ensimmäinen ottelu on opiskelumatkoista. Selätystä en saa, mutta pistevoitto riittää.

Syöminen ei ole velvollisuus

Voi hitsi, kun nyt on tapahtunut se, mitä jo viime kesänä oli aihetta pelätä. Kuntoutuskeskus Kunnonpaikka yritti, muka säästöihin vedoten, häätää sotaveteraanit ja kuntoutujat pois päivällisruokailusta. Onneksi "jermut" eivät suostuneet nielemään laihaa keittoa, jossa "herne ehtii kaveria, vaan turha on työsä", vaan nostivat oikein järjestötasolla kunnon metakan. Suomalaiset sotaveteraanit saivat taas torjuntavoiton ja Kunnonpaikka joutui neuvottelujen jälkeen vähemmän kunniakkaasti perääntymään.

Olen kuitenkin huolissani. Ulottuuko saatu voitto myös nuorempiin vaikeahoitoisiin kuntoutujiin vai onko heitä varten oma erityinen ruokailu? Todellinen syy erilliseen ruokailuun on nimittäin arvokkaiden ruokavieraiden ruokailun häiriintyminen ja ruokahalun menetys, jos he joutuvat aterioimaan esimerkiksi syötettävien vaikeahoitoisten kuntoutujien kanssa. Minultakin katoaa ruokahalu, jos joudun syömään yhdessä esimerkiksi Matti Vanhasen kanssa.

Minä olen päättänyt äänestää pyörätuolillani, ja boikotoida Kunnonpaikkaa. En anna Kunnonpaikalle enää mahdollisuutta ansaita minulle kuuluvalla lakisääteisellä laitoskuntoutusoikeudella. Tiedän, ettei yksittäisen vammaisen mielipide ratkaise yhtään mitään, jos vammaiset muuten toimivat kuin lampaat!

MUSTISTA LAMPAISTA

Mustia lampaita pestään
purossa päivittäin,
sillä maailman keisari itse
on julistanut näin
- rannalla korkealla - :

”Joka mustista lampaistani
saa villan valkean,
hän on perivä valtakunnan
ja naiva prinsessan”
- rannalla korkealla - :

Sama juttu Pekingissä
kuin Madridissakin,
tämä laulu on Lontoon laulu
ja laulu Berliinin
- rannalla korkealla - :

Ja kaikki mustat lampaat
puron varteen ajettiin,
minä hankasin yötä päivää
itseni väsyksiin
- rannalla korkealla - :

Ja nöyrästi musta lauma
pesuun alistui,
ja paljon mustaa villaa
pois puroa pitkin ui
- rannalla korkealla - :

Vain yksi päätänsä nosti
ja asetti kysymyksen :
”Miksi on mustan lampaan
oltava valkoinen?”
- rannalla korkealla - :

Aale Tynni
-------------------------------------------------------------------------------------
Jälkikirjoitus

On niistä kirjallisuustieteen opinnoista ainakin se hyöty, että osaa siteerata Väinö Linnaa ja runoilijoita.

Harrastamisesta

Varoitus! Tämä kirjoitus saattaa sisältää jotakin hengellistä

Tänään olin itseäni huomattavasti sivistyneemmässä seurassa Athenis Finlandiae kulttuuritapahtuman Studia Generalia tilaisuudessa, jonka otsikko oli Sivistys ja ihminen. Veti ihan kunnioituksesta hiljaiseksi. Tilaisuudessa tuli todistetuksi sekin, että Noppa on Hän. Kysykää vaikka Aino Suholalta.

Kun minä olin lapsi, halusin oppia latinaa. Tilasinkin kirjekurssin, mutta keskenhän se latinan opettelu jäi. (Olen aina ollut allerginen kieliopille, enkä löydä kieliopeista mitään logiikkaa.) Nyt latinan opiskelu on vaikeampaa, koska Jyväskylän yliopiston kielten laitos on hyvin liikkumisesteinen. Sitäpaitsi mieleni tekisi harrastaa jotakin, jossa ei tarvitsisi ajatella, eli mieleni tekisi tehdä jotakin. Olen vain kaikessa tekemisessä niin tasaisen huono, tai sitten muut ymmärtävätkaiken tekemiseni terapiaksi tai kuntoutukseksi.

Kun minä tilaisuuden jälkeen kävin mumin ja ukin haudalla, tuli jotenkin ihan Pyhä olo. Ei se Pyhä minussa ollut, mutta jotakin siinä oli samanlaista kuin joskus kirkosta poistuessa. Jotenkin niinkuin Jobilla: "Sinä kysyit: "Kuka on tämä, joka näin peittää minun tarkoitukseni mielettömillä puheillaan?" Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä asioista, joita en käsitä - ne ovat minulle liian ihmeellisiä." Job 42:3

Hammasta ei enää särje.

Hammassärkyä

Hammastani on särkenyt oikeastaan jo monta viikkoa, mutta tänään tuli mitta täyteen niin paljon, että aloin tilaamaan itselleni hammaslääkäriaikaa. Hoitoajan tilaaminen olikin jo eri juttu. Oma hammaslääkärini on lopettanut vastaanoton Jyväskylässä, mutta ei katsonut aiheelliseksi siitä minulle ilmoittaa. En tiedä, ilmoittiko hän sitä muille vakituisille asiakkailleen. Olen hyvin pettynyt. Koska pelkään hammaslääkäriä ja minulla on voimakas spastisuus, en mielelläni mene terveyskeskuksen hammaslääkärille.

No minä soitin toiselle hammaslääkäriasemalle, enkä voi mitenkään ymmärtää, miten 2000-luvulla voi olla joku liikkumisesteinen hammaslääkäriasema. Miten joku hammaslääkäriasema on löytänyt liikkumisesteiset tilat? Luulisi, että nykyaikana kaikki terveyspalvelut olisivat saavutettavia ja liikkumisesteettömissä tiloissa. Toisaalta tiloilla voidaan vaikuttaa asiakaskuntaan. Tiloissa, joihin ei pääse pyörätuolilla, ei ole iljettäviä vammaisia asiakkaita. Tilojen avulla tapahtuvaa asiakasvalintaa ei edes helposti mielletä syrjinnäksi. "Kyllähän me palvelisimme, mutta kun meille ei rullatuolipotilaat pääse." Näin siis ei sanottu.

Onneksi kuitenkin kolmas soitto tärppäsi ja pääsen huomenna hammaslääkäriin. Joskus kipu voittaa pelon.

Opaskoiran televisioarvostelu

Tänään on asiaa kahteenkin blogikirjoitukseen. Joten aloitetaanpa vaikka eläimellisesti Karin opaskoirasta Nopasta. Jostain muistan lukeneeni, että koiralla on huono näköaisti. Onkohan asia kuitenkaan niin?

Eilen tuli kakkoselta taas "Koiranpentuja ja palveluskoiria", jota katsoimme yhdessä Karin ja Nopan kanssa. Koska ohjelmasarja on ruotsalainen, oli digiboksistamme valittu äänitekstitys, eikä minun tarvinnut lukea tekstejä Karille. Varsinkin Noppa seurasi ohjelmaa tarkasti ja uskallan väittää, että se katsoi ohjelmaa ja tiedosti ohjelman tapahtumat. Se nimittäin katsoi silloinkin, kun suloiset koiranpennut olivat hiljaa, eikä mielestäni reagoinut koiranpentujen ääntelyyn mitenkään erityisemmin. Myös ohjelmassa esiintyneestä avustajakoirasta ja agilitysta Noppa oli kiinnostunut. Kai se ajatteli agilitystä, että "Vitsi, toi vois olla kivaa". Mahdollistahan tietysti on, että Noppa erotti äänitekstityksestä sanan "koira", ja reagoi sanaan, mutta aika hyvä älykkyyden osoitus sekin olisi.

Muutama viikko sitten samassa ohjelmassa käsiteltiin opaskoiran työtä. Silloinkin Noppa katsoi ohjelmaa kanssamme. Se ajatteli ihan varmasti, että "Ai, tuo tekee tuon noin, mutta mullapas on hienommat valjaat". Labradorinnoutaja on hyvin kommunikoiva koirarotu, jota voi lukea kuin avointa kirjaa. Ainakin Nopan pään päälle voi usein kuvitella puhekuplan. Nyt Noppa kopsuttelee hännällään tyytyväisyyttään tähän kirjoitukseen.

Himpun verran urheilupolitiikkaa

Siellä on Pekingissä kohta alkamassa jotkut vuohijuhlat eli urheilukilpailut. Eipä silti kyllä minäkin taas parkkeeraan pyörätuolini tiiviisti television ääreen ja toljotan tiiviisti kaiken, mikä vähänkin ihmisten aikaan tulee. En siis ole mitenkään urheiluvastainen päinvastoin. Kuuntelin radiosta sekä rallit että Kuninkuusravit. Kuninkuusraveja olisin halunnut mennä katsomaankin, kun ainavalpas-blogissa on niin ihania hevosia, mutta äärimmäisen kiusallinen terveysongelma sotki kuitenkin suunnitelmat.

Suomesta Pekingin olympialaisiin lähtee edustava valtiojohtoinen penkkiurheilijajoukkue Tasavallan Presidentin ja pääministerin johdolla. He menevät siis seuraamaan "ehjien" kisoja.

Sitä minä mietin, meneekö kukaan valtiovallan edustaja kannustamaan suomalaisia paralympiaurheilijoita Pekingissä 6.-17. syyskuuta pidettäviin paralympialaisiin. Mitalimahdollisuudet ovat paralympialaisissa esimerkiksi Leo-Pekka Tähden, Markku Niinimäen, Minna Leinosen sekä monen muun urheilijan ansiosta jopa merkittävästi paremmat kuin olympialaisissa. Tietääkseni kenelläkään Suomen olympiajoukkueen urheilijalla ei ole taskussaan voimassaolevaa maailmanennätystä. Paralympiaurheilijoista Markku Niinimäellä on keihäänheiton maailmanennätys 28,87 m, josta lakiton kunnioitukseni. Näiden tulosten valossa ainakin urheiluasioista vastaavan ministerin eli Stefan Wallinin olisi varsin sopivaa ja suorastaan somaa olla paikalla.

-------------------------------------------------------------------------------------

Amppelimansikkamme kokonaissato oli 10 marjaa, jotka maistuivat aivan samalta kuin metsämansikat lapsena mökkisaunan rappusen vierestä. Vähän siis, mutta hyvää. Olisiko amppelimansikka jokin samanlainen lajike?

Vääränmuotoinen palikka ei sovi standardiin

Tänään lopetin ns. kesälomani ja palasin graduni pariin lukemalla Kelan laitosmuotoisen kuntoutuksen standardia. Voi huh ja kääk! Minä olen standardin ulkopuolella.

Vaikeahoitoisesta kuntoutujasta nimittäin sanotaan: "Kuntoutuja tarvitsee työryhmän ja avustavan henkilökunnan merkittävää lisäpanostusta vaikean sairautensa tai moniongelmaisuutensa vuoksi. Kuntoutuja tarvitsee yksilökohtaisia toimenpiteitä ja terapioita selvästi tavanomaista enemmän Lisäksi hän tarvitsee henkilökohtaista apua useammissa päivittäisissä toimissa, kuten ruokailussa, henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa ja eri kuntoutustilanteissa, toimenpiteiden toteutuksessa ja siirtymisessä kuntoutustiloihin. Avuntarvetta voi ilmetä myös yöaikaan."

Tunnustan ja myönnän tarvitsevani "henkilökohtaista apua useammissa päivittäisissä toimissa, kuten ruokailussa ja henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa", mutta että olisin työryhmän merkittävän lisäpanostuksen tarpeessa. No way! Ei nähtävästi riitä, jos on pelkästään fyysisesti romu, vaan pitää olla moniongelmainen tai sitten moniongelmaisuus ja huono fyysinen toimintakyky on sama asia, vaikka väkisin. Mutta, kun mää en taho enkä ole!!! Nyt tunnen raskasta huonommuutta, kun ei ole suuria ongelmia.

Päivän parempi asia on meidän perheen juhlapäivä. Tapasimme Karin kanssa 15 vuotta sitten. Joten taidan tästä lähteä kainaloon.

Tietokonehiiren pallosta iloa Ilolle ja Ossille

Saunastamme kuuluu kolinaa kuin parhaassakin biljardikisassa. Siellä on menossa varmaan isot kisat Ilo vastaan Ossi. Tulipa Logitechin vanhasta pallohiirestä vielä hyvä pallo ocicatien leikkeihin. Pallon ainoa huono puoli, ja sekin vain lähinnä naapurien kannalta, on pallosta aiheutuva kova kolina. Onneksi kuitenkin saunamme ei ole kenenkään makuuhuoneen kohdalla.

Nyt on sitten elokuu. Ensi viikolla palaan uudestaan gradun pariin. Siihen liittyvää luettavaa on paljon ja pitäisi kai sitä jotakin jo saada kirjoitetuksikin. Minä yritän taas palata siihen, että annan gradulle aikaa vähintään puoli tuntia joka arkipäivä.

Toivottavasti minun terveyttäni vaivannut ongelma poistuu pian päiväjärjestyksestä. On rasittavaa, kun olen hiukan sairastellut melkein koko heinäkuun. Ensi viikolla menen kiltisti lääkäriin, joka toivottavasti saa vaivani sekä tutkittua että hoidettua.

Tyhjä reissu kirpputorille ja mietteitä Iskelmäfinlandiasta

Tänään juhlistin nimipäivääni käymällä kirpputorilla. Alun perin oli tarkoitus käydä vain sillälailla pikaisesti, mutta aika vierähti aina sulkemisaikaan saakka. Kun vielä sähkäristä tyhjenivät akut liian aikaisin, piti tilata invataksikuljetus kotiin päin. Tarkoitukseni siis oli ostaa itselle nimipäivälahja. Tarkoitus olikin sitten parempi kuin teko, kun en saanut telineestä irti sitä haluamaani öljymaalausta, ja kadotin yhden pikkumaljakon. Henkilökuntaa kirpputoreilla ei juuri liiku. Ehkä minä huomenna käyn ostamassa sen taulun.

Olli Lindholmin voittamasta Iskelmäfinlandiasta olen iloinen. Jos Maarit olisi voittanut, en olisi tykännyt. Minusta Maarit ääntää laulun sanat rumasti. Onneksi on kuitenkin eri makuja. Taidekasvatuksen emeritusprofessori Lauri Olavi Routilaa lainatakseni: "Makuasioista ei voi kiistellä, mutta väitellä kyllä voidaan."

Vaivojen valitusta

Tänään on nimipäivä Johannalla. Onnea oikein kovastikin paljon.

Jo aikaisemmin mainitsemani terveysongelma ei ota parantuakseen. Se syö kyllä naista aika rankasti, kun ei ole kunnossa. Toiottavasti vaiva tokenee joskus. Kun en saunaan pääse, niin auttaisikohan viina ja terva? Lisäksi jomottaa hammasta, jotta sillä lailla.

Kansanmusiikkia ja matkaikävää

Onnea Sallalle naapuriin ja Sareille lähelle ja kauas.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat ovat sellainen tapahtuma, jossa haluaisin olla mukana. "Kiitos" kuitenkin Suomen poikittaisten rautatieyhteyksien, Kaustiselle ei pääse junalla. Koska matkustaminen linja-autolla on pyörätuolin ja opaskoiran kanssa on mahdotonta, en ole päässyt Kaustiselle enää moneen vuoteen. Joten tuo radio jää ainoaksi mahdollisuudeksi, eikä niiden lähetysten kuuntelemisesta tule kuin kiusatuksi. Koska juuri, kun tulee jotakin johon "livenä" uppoutuisi haltioituen, lähetys siirtyy johonkin toiseen esitykseen tai tylsään haastatteluun. Kuuntelen siis nyt kotona lähetystä Kaustiselta, enkä ole siellä tänäkään kesänä. Minä olin silloin joskus vannoutunut Soittosalissa istuja, koska siellä ne oikeat kansan pelimannit soittavat sydämellään lähes tauotta, eikä soittosali ole suurten yleisömäärien tila. Koskahan sinne pääsisi uudestaan.

Tänä kesänä muukin matkailu on jäänyt melko vähäiseksi lukuunottamatta kaupunkimatkoja Jyväskylään. Ensi vuonna nekin jäävät sitten pois. Matkakärpänen järsii urakalla ja se saa varmaan kohta ruokamyrkytyksen. Haluaisin nähdä ja tehdä jotakin uutta! Onneksi toukokuussa olin sentään Ilomantsissa, joka oli tosi kaukana.

Taisi mennä valitukseksi nyt tämä viesti.

Sekalaista

Onnittelut Riikalle nimipäivän johdosta!

Pidinpäs itselle antamani lupauksen siivoamalla tämän työpöydän.

Johanna lähetti kivan kommentin eiliseen kirjoitukseen. Kiitos norsun ostamisen ajatuksesta. Se ajatuskin lämmitti tosi paljon. :D Hyvä ystävä tietää, miten ilahduttaa toista ja se toinen tietää ystävän olleen ajatuksessa tosissaan. Aikomasi norsun asemesta voit ostaa norsun vaikka tuonne virtuaalimetsääni www.wwf.fi/sademetsa/index.php.

Vointini ei ole aivan paras mahdollinen, vaan minulla on vähäinen, mutta kiusallinen, terveysongelma. Ei mitään vakavaa, mutta kuitenkin. Kyseessä ei ole myöskään siivouspuuskaan johtanut mielenhäiriö!

Oma pöytä pitäisi siivota

Vierailin äsken ihanassa blogissa eli Mustikkamäessä, jonka merkitsin heti tuohon viereiseen blogiluetteloon. Jos olette vähänkin sisustus- tai tilpehöörifriikkejä, niin ihastutte itsekin. Luin muuten jostakin, että joku (mies?)sanoi sisustuslehtiä naisten viihdelukemistoiksi. Voipa tuossa olla perääkin.

Mustikkamäkivierailusta iski ihan pieni kateus ja ärsytys tätä omaa kaameassa sotkussa olevaa työpöytää (ja työhuonetta) kohtaan, koska tämä on täynnä kirjoja, CD-levyjä, kyniä, gradumateriaalia, postia ja aivan silkkaa roskaa. Pitää siis siivota ja ainakin ainakin järjestää kaikki tyhjänpäiväinen pois silmistä, että nuo norsut ja aivan erityisen kaunis piianpeili pääsisivät oikeuksiinsa.

Oikeastaan tarvitsisin säädettävän työpöydän jo ihan ergonomian vuoksikin, mutta tämä minun nykyinen pyörätuolini, tai oikeastaan sen käsinojat, ovat korkeudeltaan hankalat. Ne tekevät suoranaisia tuhoja työpöydän säädettävyysmahdollisuuksille. Lomien mentyä ja ennen opiskelujen alkua pitää siis ottaa yhteyttä apuvälineistä vastaavaan ihmiseen, jospa pelkkien käsinojien vaihtaminen auttaii jotain.

Huomenna minä siivoan tämän työpöydän. Teen sen vasta huomenna, koska nyt menen katsomaan Antiikkia Antiikkia. Miten siinä saksankirjassa lukikaan: "'Morgen, morgen, nur nicht heute', sagen immer faule Leute."? :)

Tein kukkatestin. Tässä tulos.

I am a Violet What Flower Are You?

Pieniä mansikanpunaisia iloja

Heinäkuu on hiljaiseloa näköjään myös rullatuolin norsulla, jos joku on ihmetellyt blogin hiljaisuutta. Mitään ihmeellistä tai maata kaatavaa ei kuulu.

Tänään söimme ensimmäiset itse parvekkeella kasvattamamme mansikat. Ostomansikoissa olemme syöneet jo kauan. Hyvä, että voin taas syödä mansikoita. Kesässä on tärkeintä pienet ilot.

Runon ja suven päivä

Tänään vietetään runon ja suven päivää ja liputetaan Eino Leinon kunniaksi. Passaahan sitä Leinon Einolle liputtaakin, koska kukaan ei ole kirjoittanut Suomen kesästä yhtä intohimoisesti. Vai mitä sanotte tästä?

MINÄ METSÄN POLKUJA KULJEN

Minä metsän polkuja kuljen
kesäillalla aatteissain
ja riemusta rintani paisuu
ja ma laulelen, laulelen vain.

Tuoll´ lehdossa vaaran alla
oli outoa äskettäin,
niin vienoa ihmeellistä
all´lehvien vihreäin.

Minä miekkonen vain sen tiedän,
minä vain sekä muuan muu
ja lehdon lempivä kerttu
ja tuoksuva tuomipuu!

(Eino Leino, Maaliskuun lauluja 1896)

Jotenkin kummasti tämä alkoi soimaan päässäni siellä Ilomantsilaisella suolla. En kuitenkaan viitsinyt tätä alkaa lausua saati laulaa.

Minä en osaa runoja kirjoittaa, kun en osaa kirjoittaa oikein muutakaan. Tämä blogi on minun ainoa kirjoittamisharrastukseni ja hiukan kadehdin niitä, jotka osaavat luoda kirjoittamalla. Eilen YLE-Teeman Juice-illassa Juice Leskinen sanoi Länsi-Suomalaisten osaavan sen, mitä sanoa ja Itä-Suomalaisten osaavan sen, miten sanoa. Minä olen Keski-Suomesta joten en sitten osaakaan kirjoittaa. Minä osaan sentään lukea ja olen joskus runoja lausunut. Nytpä olisikin mainio tilaisuus lähettää terveisiä Kajaanin runoviikoille ystävälleni Kilulle. Mutta Kilu ei lue tätä blogia. Joten en lähetä hänelle terveisiä. Siitäs sai hattuunsa lipan. No joo, en nyt kiusaa teitä muita.

Tässä pöydällä lukemista odottavat Juhani Lindholmin uudelleen suomentamat Johan Ludvig Runebergin Vänrikki Stålin tarinat. Olen myös aikonut lukea Waltarin Sinuhe Egyptiläisen sekä Agatha Christien Kuolema Niilillä dekkarin, jonka elokuvaversion perusteella muistankin murhaajan. Saa nähdä, riittääkö rauhoitettu aika ja viitseliäisyys.

Pyykinpesua ja ocicatin oivalluksia

Voiko sitä arkisempaa ja tylsempää lauantain ajanviettotapaa olla kuin pyykinpesu? Joka tapauksessa, siinä kaikki, mitä olen tänään saanut aikaan. Eivätkä pyykkikorit siltikään vajentuneet juuri yhtään. Kun kyseessä on sentään vain kahden aikuisen pyykit, niin lapsiperheissä pyykkitilanne on tietysti moninkertainen. Joten ei pidä valittaa. Kuka sitäpaitsi käskee ottamaan motoksi 'päivän pusero ehkä kahden'. No, ei nyt ihan, mutta melkein. Siis sotkeminen kuormittaa ympäristöä.

Olenko jo moneenkin kertaan todennut, että Ilo on melkein liian viisas kissa. Ei nimittäin mene enää kauaa, kun se keksii ulko-ovemme avautuvan ihan normaalisti pelkästä kahvasta. Sitten se onkin menoa, eikä nokitusta. Se nimittäin katsoi ulko-ovea jo ihan sillä silmällä, että kohta syttyy lamppu, ja kun minä kielsin Iloa hyppimästä ovea vasten, niin se päästi sellaisen kuttuilevan käkätysvääkäisyn.

Luetun pohdintaa

Sain luettua Leena Lehtolaisen kirjan "Luonas en ollutkaan", jonka olin saanut joululahjaksi. Joka säästää saadessaan, sillä on ottaa tarvitessaan. Ei vain ole tullut aikaisemmin luetuksi, vaikka aikaa on varsinkin nyt kesällä ollutkin runsaasti. Romaani oli erittäin hyvä ja yllätyksellinenkin.

Olen lueskellut myös kunnallisvaaliehdokkaan opasta ja olen joutumassa pikkuhiljaa paniikkiin. Mistä minä, jolla ei ole paljoakaan ystäviä tai edes tuttavia, sen vaalitiimin kokoan? Olisi aivan liian läpinäkyvää ja teennäistä ottaa puolituttuihin yhteyttä, että näissä vaalitouhuissa, kun ei muuten oikein... Ei oikein istu eikä nappaa. Keski-ikäistyttyäni minusta on tullut melkein erakko. Olen tottunut pitämään yksin viihtymisen kykyä hyveenä. Kun olen viihtynyt mainiosti yksin, en ole tuntenut itseäni yksinäiseksi. Siten en ole kaivannut seuraa enkä hakeutunut ihmisten pariin. mutta ehkä se yksin viihtyminen ei sitten olekaan ollut hyvä tai ainakaan kaikissa asioissa. Tietenkään tätä ei ole hyvä julkiseen blogiin edes kirjoittaa, koska eihän sitä voi olla uskottava ehdokas ilman verkostoja. Tämän tiedän jo PR:n ammatillisella selkäytimellä.

Pulmansa kullakin, sanoi Pohjanpoika, kun oravannahkaa pajatsoon hakkas.

Heinäkuu toi uusia haasteita

Nyt se on sitten tehty! Allekirjoitin tänään kunnallisvaalien ehdokassitoumuksen. Tosin olen vasta ehdokkaana ehdokkaaksi kokoomuksessa. Eli minun pitää vielä odottaa, mahdunko mukaan. Hyviä ehdokkaita kuulemma tulee ovista ja ikkunoista, mutta enää se ei ole minusta kiinni.

Nyt pitäisi sitten alkaa kerätä tukiryhmää täältä tulevan uuden Jyväskylän alueelta. Kaikki siis jyväskyläläiset, maalaiskuntalaiset ja korpilahtelaiset ystävät (paitsi Eve ja Salla), jos olen teistä äänestämisen arvoinen ehdokas, niin olisin kiitollinen tuestanne.

Sellainen virallinen ehdokasblogi tulee joskus. Jolloin tämä norsu rullatuolissa jää ehkä hieman tauolle jatkuakseen taas vaalien jälkeen.

Linja-autossa olisi tunnelmaa

Varoitus! Tämä kirjoitus sisältää taas politiikkaa, koska Iltasanomat ja STT uutisoivat tänään seuraavaa.

"Kynnys teki tutkintapyynnön Tampereen joukkoliikenteestä
25.06.2008 11:08


Kynnys ry pyytänyt poliisia tutkimaan Tampereen joukkoliikenteen linjauksen olla kuljettamatta sähköpyörätuoleja busseissa. Sähköpyörätuoleja ei enää oteta kyytiin, koska niiden käyttäjien turvallisuutta ei voida taata.

Vammaisjärjestö Kynnyksen mukaan sähköpyörätuolin käyttäjien matkustuskielto on syrjintää ja ihmisoikeusrikos.

Kaupunki perustelee uutta käytäntöä sillä, että invaramppi ei välttämättä kestä tuolin painoa eikä sitä saa kiinni lastenvaunutilan kiinnitysvöihin. Tavallisia pyörätuoleja kuljetetaan edelleen.

Liikennelaitoksen toimitusjohtaja Matti Rainio huomauttaa, että linjaus on tilaajaorganisaation, mutta myös liikennelaitos on osallistunut keskusteluihin.

- Sähköpyörätuolin käyttäjiä on vähän. Olemme kuitenkin valmiita keskustelemaan asiasta.

Kynnyksen puheenjohtajan Jukka Kumpuvuoren mukaan ongelmana on, että aikataulut eivät salli edes pientä pysähdystä, jotta kuljettaja voisi auttaa pyörätuolin autoon.

STT"

Näin siis tehdään Mansessa. Vuosia sitten Tampereen kaupunki yritti saada vammaiset luopumaan osasta VPL:n mukaisista kuljetuspalvelumatkoistaan sillä perusteella, että matalalattiabussien käyttö tuli mahdolliseksi myös sähköpyörätuolia ja manuaalipyörätuolia käyttäville liikuntavammaisille. Silloinkin Kynnys ry ärähti, ja aiheesta.

Olen ymmärtänyt niin, että Suomessa on vapaa liikkumis- ja matkustusoikeus ainakin silloin, kun henkilö maksaa itse oman bussimatkansa, tai matkaan ei käytetä kunnan eikä Kelan varoja. Nyt Tampereella tätä oikeutta nuijitaan suohon ja vammaiset ajetaan pois terveiden silmistä. Toivottavasti Tampereella nyt noudatettava käytäntö ei leviä muihin kuntiin. Pahoin pelkään, että näin käy, sillä hölmöily vaan on aivan liian usein suorastaan epidemisesti tarttuva tauti.

Kuljetuspalvelumatkat ovat hyvin rajallinen ja monelle vammaiselle aivan riittämätön ja väärinjärjestetty "etuus", väärinjärjestetty siksi, että virkistykseen ja asiointiin on käytettävissä ainoastaan 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa, eikä jossakin kuukaudessa käyttämättä jääneitä matkoja voi siirtää seuraavalle kuukaudelle. Käytän "etuudessa" aivan tarkoituksella lainausmerkkejä, koska vaikeavammaiselle taksi on ainoa mahdollisuus liikkua ainakin talvisaikaan tai kaatosateella. Kyllähän sitä bussilla kulkisi, ja sen 2,80 € maksaisi (vilkuttaa Sallalle), jos se olisi mahdollista. Nyt tarpeet tulee mitoittaa vähien käytössä olevien taksimatkojen mukaan, eikä vammainen voi kulkea tarpeidensa mukaan. Ymmärrän, että kuljetuspalvelut ovat sosiaalimäärärahojen suurin menoerä, eikä noita käytettävissä olevia taksimatkoja voi oikein lisätä. Mutta, että joku linja-autofirma sitten kieltäytyy kuljettamasta itse oman matkansa maksavaa sähköpyörätuolin käyttäjää. EI HELEKKUNA!!!!

But I love my Frankie. (Ei, En ole vaihtanut miestä. Frank on aina uskollinen sähköpyörätuolini.)

Sekin ketuttaa, ettei YLE ole noteerannut tätä uutista millään tavalla.

Isälleni

Tänään on surullisten muistojen päivä, koska isäni kuolemasta on tänään kulunut kahdeksan vuotta. Muistelen häntä kunnioittaen ja suurta kiitollisuutta tuntien siitä kaikesta, mitä minulla on. Tiedän monien jakavan tämän kunnioituksen mm. Jyväskylän kihlakunnan poliisilaitoksella, missä Arto Hokkanen oli hyvin arvostettu poliisi ja esimies. Minä olen hyvin ylpeä ollessani hänen tyttärensä. Tässä isälle ruusu.

PS Saatan sittenkin lähteä ehdolle ja vahtimaan, ettei meidän rahoja ainakaan hupuloida.

Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto

Eve, tuo hallitsijakollegani ylioppilaskunta-ajoilta, otti ja kommentoi edellistä blogikirjoitustani. Kiitos.

Hyvin olevien asioiden listaan voisi siis lisätä osoitetun arvostuksen silloin joskus ja nyt. On hienoa, jos/kun saa jätettyä hyvän muistijäljen tai edes hailakan aavistuksen siitä, että jostakin teosta olisi tai olisi ollut jollekin jotakin apua.

Kunnallisvaalit, jotka tarjoavat oivan mahdollisuuden politikointiin, ovat tulossa. Käytän siis tilaisuutta hyväkseni. Minuakin on taas kysytty, ja julkinen yhteisten asioiden hoitaminen, jota siis myös politiikaksi kutsutaan, olisi kai se tehokkain vaihtoehto. Politiikka vaan edellyttää paitsi omilla housuilla ja omin persuuksin tuleen istumista myös RAHAA, eikä minulla sitä ole. Sitäpaitsi kolmissa kunnallisvaaleissa olen ollut ehdokkaana tulematta koskaan valituksi, ja kun se äänimääränikin on aina laskenut, niin en taida olla edes hyvä ehdokas. Kuitenkin siis olisi tiettyä velvollisuutta. Lainaanhan minä tässä kirjoituksessa rakasta isääni, jota kunnioitan enemmän kuin ketään.

Mitä sitten toivon uuden Jyväskylän kunnanvaltuustossa ajettavan ja mitä itse ajaisin, jos olisin ehdokkaana vaaleissa ja tulisin valituksi?

* Tahdon tiedotuksen kuntalaisia koskevista asioista avoimemmaksi ja ajankohtaisemmaksi.
* Tahdon, että kaikki seniorit, lapsiperheet ja vammaiset saavat tarvitessaan tarvitsemaansa apua, koska hoivan alimitoittaminen on minun mielestäni melkein rikollista.
* Tahdon, että uudessa kunnassa noudatetaan vammaispalvelulakia, eikä tehdä lainvastaisia kunnan omia soveltamisohjeita.
* Tahdon esteettömän Jyväskylän
* Tahdon kunnan tekevän yhteistyötä yritysten kanssa esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntapalvelujen tuottamisessa. Voisiko yliopisto rahoittaa konserttitaloa tai jäähallia? Yhteistyö yritysten kanssa koskisi myös erityisliikuntaa.
* Tahdon, että koulujen ilmanlaatua parannetaan.

No, minä en ole ehdokkaana kunnallisvaaleissa. Jos lehmällä olisi pyörät, se olisi maitoauto (tai sitten se liikkuisi pyörätuolilla. :))

Kesä korkeimmillaan

Kun Salla ja Kaja listasivat blogeissaan asioita, sain kimmokkeen tehdä oman listani asioista, jotka ovat hyvin. Valitus siis pois tästäkin blogista.

* Elämä itse on hyvin.
* Olen tällä hetkellä perusterve vammainen.
* Minulla on ihana mies.
* Saan ja voin opiskella ja nyt viettää lomaakin.
* Korvaamattomaksi osoittautunut opaskoira Noppa ja lemmikkikissat Ossi ja Ilo.
* kun annoit sä myös pari ystävää ja ne hyvää, en pyydä mä enempää. Eino Leino
* NYT ON KESÄ JA VALOISAA

Juhannus

Jos nyt saisi tämän juhannuskirjoituksen tehdyksi, kun olen sen jo kaksi kertaa aloittanut, mutta jättänyt julkaisematta.

Kimmokkeen tähän lopulliseen tekstiin antoivat Noppa ja Ossi omalla erittäin hellällä puskemistuokiollaan. Ne paijasivat toisiaan pitkään ja olivat ihan Aaii. Joten osataan sitä meilläkin lajien välistä ystävyyttä, eikä vain orifamelassa. Noppa on siis koira ja Ossi on kissa. Harmi, että koskaan silloin kamera ei ole käsillä, kun sitä tarvittaisiin.

Jos olisin neito, niin tyynyni alla olisi kielo, metsätähti, lemmikki, vanamo, niittyleinikki, metsäkurjenpolvi ja metsämansikan kukka. En tiedä, kukkivatko ne edes samaan aikaan, mutta kaikkia näitä kasvoi kesämökillämme silloin lapsuuteni kesinä.



Hyvää juhannusta juuri sinulle

Esteettömyysyhdistyksen blogi ja Blogging Against disabilism

Tänään löysin Esteettömyysyhdistyksen uuden blogin. Se onkin tervetullut keskustelukanava lähinnä Joensuussa toimivalle yhdistykselle, koska Joensuu on kaukana Pohjois-Karjalassa, eikä heidän kokouksiinsa kovin helposti pääse täältä Jyväskylästä. Toivottavasti blogissa käsitellään myös esteetöntä tiedottamista.

Virallinen vammaisuuden perusteella tapahtuvan syrjinnän päivä 1.5. pääsi tältä vuodelta livahtamaan ohi. Syrjintää voi ja sitä pitää vastustaa joka päivä ja siksi myös tänään 14.6. on erinomainen päivä vastustaa syrjintää.



Tämä englanninkielinen blogi löytyi Esteettömyysyhdistyksen blogin kautta. Siksi olen myöhässä.

Heitän haasteen ensi vuodelle ja haastan ainakin Kajan ja Senjan (ja kaikki muutkin blogini lukijat viettämään vapun päivää 2009 bloggaamalla syrjimättömyyden puolesta blogging Against disabilism.

Pallo pyörii ja jalat vievät ihmistä eteenpäin

Näinä päivinä lehdissä on kirjoituksia nk. jalkapalloleskistä. Kaipa tuo mies sitten kuuluu siihen joukkoon, kun minusta on tullut se meidän perheen penkkiurheilija. Unelmafinaali olisi Hollanti - Portugali, vaikka usein käykin, että minun kannattamani joukkueet häviävät ottelunsa. Täytyy tunnustaa, että en tiedä mitään jalkapallon pelillisistä hienouksista.

Olen rakastunut jalkapalloon. Minusta on mahtavaa kuunnella jalkapalloyleisön äänekästä kannustusta, selostajien hehkutuksia ja kommentaattoreiden asiantuntemusta. Jalkapallo on vapaampaa ja akustisesti ilmavampaa kuin jääkiekko. Nautin jalkapallon katsomisesta. Voi, miten upeasti jalkapalloilijat pystyvätkään kuljettamaan palloa pitkiä matkoja esteettisesti yhtäaikaa irrallaan ja kiinteästi. Se on helppoa, kun sen osaa. Vaikka toisaalta minusta jo tavallinen kävelykin on joskus hienoa katsottavaa. ;) Se on arjen balettia.

Tänä vuonna kuntoutus ei onneksi häiritse penkkiurheilua. Ihanaa!

Kaikille, ja etenkin Kajalle, hyvää kesälomaa!

Sadepäivää ja metsän istutusta

Sataa ja on synkkää kuin syksyllä. Vaan eipä silti minä mikään helleihminen ole. Kuitenkin on tylsää pitää täyttä valaistusta päällä, jotta kesällä näkisi. Hei, aurinko, heti esiin, sinut on nähty!

Kävin äsken istuttamassa omaan virtuaalisademetsääni
http://www.wwf.fi/sademetsa/index.php?id=3063 pari puuta. Jos kuukausittain istuttaa tai sijoittaa aina jotakin, se ei tule kalliiksi, mutta ennen pitkää saa aikaankin jotakin. Saa tuonne muutkin istutella tai lisätä eläimiä. Miksipä et itse lähtisi oman metsäsi omistajaksi? Sitäpaitsi se todistettavasti piristää mieltä.

Mitä yhteistä on autolla ja insuliinikynällä?

Lehtimäen insuliinisurmasta on tänään annettu tuomio 6 vuotta vankeutta törkeästä kuolemantuomiosta, törkeästä pahoinpitelystä ja LIEVÄSTÄ LUVATTOMASTA KÄYTTÖÖNOTOSTA. Siis jos käytät toisen insuliinikynää tappaaksesi vammaisen, sinä ainoastaan otat insuliinikynän käyttöösi ilman lupaa!!!! "Sorry, mä vaan lainaan tätä hieman ja käyn ihan äkkiä listimässä yhen vammasen." Autovarkaus on myös luvaton käyttöönotto.

Lehtimäellä tapettiin IHMINEN, jolla oli CP-vamma, ja tässä oli törkeätä hänen elämänsä häpäisy ja OIKEUSMURHA!

Viimeistään nyt on vammaisilta viety ihmisarvo. Olen tyhmyydessäni nähtävästi luullut meillä sellaisen olevan. Me vammaiset olemme siis haittaeläimiä, ja jään odottamaan, milloin vammaisten terveydenhoito ja kuntoutus siirtyvät sosiaali- ja terveysministeriöltä maa- ja metsätalousministeriöön. Oikeasti minua oksettaa, itkettää, raivostuttaa ja kauhistuttaa.

Suokoon hyvä, armollinen ja kaikkivaltias Jumala, että Kristilliset Invalidit ry:n leiriläiset ovat turvassa Lehtimäen opistolla. Kaikki me näköjään tarvitsemme enkeleitä.

Hiukan toisenlaisia kuntoutusmietteitä

Kun tänään selasin Pääskynpesässä oloaikanani kerääntynyttä postia, kirjeiden joukossa oli Suomen Lähetysseuralta tullut raportti Botswanasta Thuson luterilaisen kuntoutuskeskuksen toiminnasta yhteisöpohjaisessa kuntoutuksessa. Olen muutaman vuoden ajan tukenut tuota toimintaa. Näin itse vasta kuntoutuksesta palanneena tunnen olevani vammaisena etuoikeutettu, kun voin taloudellisesti mahdollistaa kuntoutuksen toteutumista jossakin aivan toisenlaisissa olosuhteissa ja kuntoutuksen lähtökohdissa, kuin mihin itse olen jo varhaislapsuudestani saakka saanut tottua.

Ilomantsissa niinkuin muuallakaan kuntoutuskeskusten henkilökunnan ei tarvitse kylämatkoilla kuntouttaa ja asennekasvattaa kokonaisia kyläyhteisöjä. Suomessa kuntoutuskeskukset pystyvät keskittymään meille lakisääteiseen lääkinnälliseen kuntoutukseen hyvällä välineistöllä eikä niiden tehtäviin kuulu taistelu vammaisten oikeudesta käydä koulua tai ammattikoulutuksen antaminen. Lääkinnällisen kuntoutuksen ja puheterapian lisäksi Thuson luterilainen kuntoutuskeskus huolehtii myös edellä mainitsemistani tehtävistä. Suomalaisilla vammaisilla ja suomalaisilla kuntoutuskeskuksilla on käytössään modernia apuvälinetekniikkaa ja monipuoliset viestintämahdollisuudet internetsivuineen. Botswanassa, Thuson luterilaisessa kuntoutuskeskuksessa, terapiavälineet rakennetaan pihapuihin ja markkinointiviestintä tarkoittaa kuntoutuskeskuksen henkilökunnan tekemiä kylämatkoja.

En väheksy suomalaista kuntoutusta ja esimerkiksi Pääskynpesää. Kuntoutus on aina suuri lahja niinkuin elämäkin. Minun toimintatasollani ja puhumattakaan tästä iästä kuntoutuksella saavutettavat tulokset eivät ehkä ole niin dramaattisia kuin botswanalaisten kuntoutuksessa. Kuntoutukseen pääseminen ei siellä ole itsestäänselvyys, niinkuin se minun mielestäni on Kelan tiukentuneesta päätöslinjasta huolimatta meillä. Thusossa kuntoutuksella autetaan ja opetetaan vauvoja imemään, tai puheen selkiytyminen ja lukemaan oppiminen avaa kokonaan uusia maailmoja. Tämän sanon mitenkään suokokemustani väheksymättä!!! Minä olen ollut ainakin jonkilaisen kuntoutuksen piirissä koko ikäni ja minua on jauhettu kuntoutusmyllyssä jo yli 46 vuotta. Minun kuntoutuksessani merkittävät tulokset on saavutettu jo kauan aikaa sitten. Joten nyt kuntoutuksessani keskitytään vain kuntoa ja voimia ylläpitävään kuntoutukseen. Sekin on tärkeätä, koska ilman sitä invalidisoituisin melko totaalisestikin.

Mitä yhteistä on Pääskynpesällä ja Thusolla? Henkilökunnan korkea sitoutumisaste työhönsä ja ammattiylpeys. Sitä kai voidaan kutsua myös työn rakkaudeksi.



Linkki Thusoon: www.mission.fi/ajankohtaista/uutiset/?x7382=109566

Kotivalo

Kiitokseksi Pääskynpesälle oheinen kukka

Kotona siis ollaan taas omalla tietokoneella, oman työpöydän ääressä ja omassa työhuoneessa, joka siis on Karin kanssa yhteinen. Noppa ei kyllä saanut mitään erityisen suuria labradorinnoutajalle tyypillisiä pöhköysvöyhötyskohtauksia. Kissat nukkuvat saunassa. Joten kaipa asiat ovat elukoiden mielestä kuten pitääkin.

Itsellä vähän omituinen olo. Sieluni taitaa olla vielä matkalla jossakin. Toivottavasti se tulee joskus kotiin ja sellaisena, että sen omakseen tunnistaa.

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin

Huomenna kotimatka tuo mukanaan paluun arkisten tekemisten pariin. Edessä on paperitöitä ja parvekkeen laitto kesäkuntoon grilleineen ja parvekekasveineen sekä teoriassa jokapäiväinen puolituntinen gradun seurassa. (Sinuhe Wallinheimo on graduihanteeni.) Kampaajalla pitää käydä ja ratkaista tuenko yhä lakkoilevia pieneläinhoitajia viemällä Ilon rokotettavaksi toiselle eläinlääkäriasemalle, vai odotanko lakon loppumista.

Onneksi kuntoutusjaksoni on ollut vain kaksi viikkoa. Joten koti ei siten tunnu ihan vieraalta. Tosin ehdin jo kertaalleen autuaasti unohtaa Ilon 2-vuotispäivän. Äiskä pyytää siis Ilolta anteeksi. Ehkä olen lemmikkien suhteen tasapuolinen. Joulukuussa unohtui Ossin syntymäpäivä.

Tunsin kerran tytön viehkeän, mutta kansanopistoon lähti hän...

Olipa kiva nähdä ystävääni Saria. Siitä on jo 20 vuotta, kun me opiskelimme Viittakivessä, ja nyt Sari tuli käymään täällä Pääskynpesässä. Viittakiveä ei kuulemma enää ole. Yksi elämäni keitaista on siis kadonnut. Viittakiven hyviä opetuksia kuten akvarellimaalausta, englanninkieltä ja vastuuta lähimmäisistä pitäisi elvyttää ja hullunrohkeutta uuden kokemiseen. Taidan olla tullut vanhaksi, kun en enää innostu mistään. Kyyninen elämä ilman ihanteita ei ole niin arvokasta kuin se voisi olla.

"Those who would shed light shall endure burning" luki kaulakorussa, jonka sain Viittakivessä opettajaltani Gerdiltä. Missäköhän nyt ovat sekä kaulakoru että Gerd? Voi, olisipa se upeaa, jos joku Viittakiven aikaisista opiskelutovereistani tai opettajistani lukisi tätä blogiani ja kommentoisi.

Hello You, who studied at Viittakivi in 1988-1989. Let me know something about You even my english skill is very bad. I miss You.

Kaikki kissat ja koirat ja linnutkin

No, pistetään nyt sitte uus teksti menemään, vaikka Antin korvia pitikin kommentoida. Vähänx päheet! Siis Antti on kissa ja yksi Orifamen Cee. Muista miehistä kommentoidaan yleensä muita ruumiinosia. Täälläkinhän niitä koiraspääskyjä soidinasuissaan pesii. Siis, että minäkö??? *viheltää poissaolevasti ja katsoo taivaalle*

Zemppiä edelleen Senjalle ja muille pieneläinhoitajille sinne Kirriin. Täältä tulee kohta tehokkaasti kuntoutunut VVVV teitä puolustamaan, jos tarvitaan. (Tai sitten ne voivat epäillä minun erehtyneen lääkäriasemasta. ;))

Nyt koira jäi tästä jutusta pois, mutta koira kuuluu tuohon Saara Suvannon biisiin ja se piti siksi mainita.

Onnea Hiutaleen Ilo Ikuinen!

Tökkimistä

Niinpä siinä sitten kävi, että ristiriitaisen viestinnän takia tuli ylimääräistä aikaa bloggailuun. Toisaalta mikään paitsi laiskuus ei estäisi lähtemästä omatoimilenkille. Kuntoutusjaksoa on jäljellä enää/vielä viikko, mutta mieli on jo kovasti kotiasioissa.

Tämä kuntoutusjakso menee taas liian paljon opiskelun ja gradun piikkiin, mikä väistämättä estää minua olemasta henkisesti täysipainoisena kuntoutujana. Kuntoutukseen ja kuntoutujan rooliin pitäisi keskittyä ja unohtaa kaikki muut asiat. Kaukana takana ovat ne ajat, jolloin kuvaannollisesti kuntoutukseen lähtiessäni "nostin aivoni formaliinissa kaapin päälle" ja pelkästään liikuin aivottomana kuin pieni apina.

Alussa mainitsemani tietokatkos johtui siitä, että liikuntaryhmä olikin rentoutusta, enkä ollut katsonut ohjelmaani riittävän tarkasti. Olin siis ollut tyhmä väärään aikaan. Kelan kuntoutuskeskuksille tekemän tarjouskilpailun ja Pääskynpesän kanssa tehdyssä kuntoutussopimuksessa rentoutus kuuluu kuntoutuksen liikuntasisältöön. Tästä syystä rentoutusryhmät näkyvät kuntoutujan kuntoutusohjelmassa ja tietojärjestelmässä liikuntaryhminä. Ryhmän toimintapaikasta vasta ilmenee ryhmän kulloinenkin toiminnallinen sisältö. Kiitos, Teemu, tästä tiedon kultaisesta jyvästä. :)

Suksin suolle ja pois

Korpi, räme, neva, letto, aapasuo näinhän sitä koulussa opeteltiin. Tänään suksin siltaa pitkin sähköpyörätuolilla suolle ja se oli ihanaa. Ensimmäiset kerrat, kuten ensimmäinen koulupäivä, ensimmäinen purjehdus, ensimmäinen kala, ensimmäinen metromatka, ensimmäinen kerta Pariisissa jne :) jäävät aina mieleen. En olisi ikinä voinut uskoa suon olevan omalla tavallaan niin kaunis.

Small writing

Jumppari teki jaloistani spaghettia. Joten kuntoutus on pikkuhiljaa pääsemässä oikeasti käyntiin ja tätähän olen jo pitkään odottanut. Joten ei ole sen suhteen valittamista.

Harmittaa vain, että bloggaus on tässä yleisessä tilassa jossa ei ole keskittymisrauhaa, on silkkaa näennäiskirjoittamista ja ajanhaaskausta vailla mitään todellista asiasisältöä. KETÄ KIINNOSTAA???!!!

Idempää kuin Pietarista

Totta, Ilomantsi on idempänä kuin Pietari. Tuonkin kuulin lääkärin vastaanotolla.

Takana viime yön lyhyt, mutta hyvin nukuttu yö. Pitihän ne euroviisut katsoa, kun Suomi pääsi finaaliin. Norjakin pääsi finaaliin. Toivottavasti Suomi menestyy lauantainakin, että viime yön valvominen ei ollut turhaa.

Nyt ärsytyskynnystäni raapii televisio, jossa on menossa joku älytön visailuohjelma. Siis bloggailu vaatisi rauhallisemman ympäristön tai paremman keskittymiskyvyn.

Ensimmäisen aamun kankeutta

20.5.2008 Täällä ollaan ja ensimmäinen yö on nukuttu huonosti. Varsinainen kuntoutus alkaa, mutta mielestäni alku voisi olla tehokkaampaakin. Lääkärintarkastus on vasta huomenna ja kuntoutustyöryhmä torstaina. Kai nämä tarvitsevat täällä aikaa sopeutua minuun. ;)

Tällä yleisötietokoneella on aika rauhatonta kirjoittaa, koska tämä on hissiaulassa ja käyttäjiä on muitakin. Joten varsinainen päiväkirja tulee "karhuvihkoon".

Mitenköhän siellä kotona pärjäillään?

Niin, kyllä minä ""seuraan"" Kajan vironkielistä blogia, vaikka en vironkieltä ymmärräkään.

Tänään lähdetään

Nyt se sitten alkaa, tai oikeastaan alkaa vasta huomenna. Pääskysilläkin on pitkä muuttomatka ja pitkä matka on myös Pääskynpesään. Tuota koiraa tulee kyllä ikävä. Muutenkin on, kumma kyllä, vähän haikea olo. Olenpa siis todella mökkiintynyt. Eiköhän se tästä, kun vauhtiin pääsee.

Tänään on Keski-Suomen Eläinklinikan pieneläinhoitajien mielenilmaus Kirrissä. Ovat hyvän asian ja oikeuden puolella.

Sielu soittaa suvivirttä

Puoleesi, Herra, luomme
me katsehemme nyt
ja kiitoksemme tuomme,
kun työ on päättynyt.
On sinun siunaamaas
työ ollut koulussamme.
Siunaa myös kotejamme,
kun niihin käymme taas. (VK 486:1)

Eihän tuo ole suvivirsi, mutta se on omalta kouluajaltani se kaikkein rakkain jäätelönmakuinen virsi. Lapsuuden koulunpäättäjäisistä muistan uudet vaatteet ja Tiinakirjat (tottakai sankarittareni oli hän, joka tappelee kuin pojat).

Nyt, kun on niin kylmä että ei tee mieli jäätelöä, muistan vuoden 1982 ylioppilaskevättäni. Silloin satoi lunta vielä kesäkuussa. Sää tänä vuonna saisi lämmetä pikkuhiljaa.

Tänään oli tämän vuoden viimeinen graduseminaari. Sen vuoksi olen kevätjuhlamielellä.

Tosiaan, tänään teki mieli juhlia ja yksi kuiva siideri olisi maistunut kesäkurpitsa-halloumi-tomaattipaistoksen kanssa, vaikka miehen tekemä ruoka oli toki hyvää ilman siideriäkin.

Olenpa tässä miettinyt, että...

Miten Kela ja Valtiokonttori hyötyvät kuntoutuksesta? Kuntoutuskeskuksissa ei näy yhtään Kelaa eikä Valtiokonttoria. Anssi voi tietysti olla keikalla jonkun kuntoutuskeskuksen ravintolassa ;). Kun Kansaneläkelaitos tai Valtiokonttori eivät käytä kuntoutuskeskusten palveluja eivätkä kuulu kuluttajayleisöön, niin mitä ne saavat kuntoutuskeskuksilta. Tämä on graduni kannalta olennaista. Joten asia pitää ratkaista. Pitäisinköhän kuntoutuspäiväkirjaa vihkoon vai tänne. Tätä Kaja pääsisi helposti lukemaan, mutta en tiedä Pääskynpesän asiakastietokoneen varaustilanteesta ja tämän Asseri-läppärin jätän kotiin. Muutenkin mediapaasto tekisi hyvää aina joskus.

Odottelen nyt Pääskynpesästä tietoa, joudunko maksamaan avustuksesta maanantaina. Kuntoutujaksoni alkaa vasta tiistaina klo 10. Toivottavasti avustaminen kuuluu myös tuon ylimääräisen päivän osalta Kelan piikkiin.

Kissoille tulee kohta tassujenhoitaja. Ihmisistähän manikyyri ja pedikyyri kuullostavat ihanilta, mutta Ilo ja varsinkin Ossi ovat asiasta toista mieltä.

Kaikkea taidetta ei pidä hyväksyä

Vuonna 2007 "taiteilija" Guillermo Vargas Habacuc otti kadulta
kulkukoiran,
sitoi koiran taidegalleriaan ja antoi sen nääntyä kuoliaaksi.

Useita päiviä "taiteilija" ja galleriavieraat katsoivat tunteetta tätä
"mestariteosta", jonka koiran kuolinkamppailu muodosti. Lopulta koira
menehtyi.

Mutta tässä ei vielä ole kaikki: arvostettu taidebiennaali Visual Arts Biennial of the Central American on nyt kutsunut taiteilijan tekemään saman julman
performanssin uudelleen tämän vuoden biennaaliin.

Auta pysäyttämään tämä taiteen nimissä tehtävä eläinrääkkäys!

Mene jommalle kummalle seuraavista sivuista:

http://www.petitiononline.com/ea6gk/petition-sign.html tai

http://www.petitiononline.com/13031953/petition.html

ja allekirjoita vetoomus "taideteoksen" pysäyttämiseksi. Lähetä tämä
kirje kaikille tuntemillesi eläinihmisille. Ole kiltti.
Allekirjoitus ei luonnollisestikaan maksa mitään ja aikaa siihen kuluu
noin minuutti.


*******************************************

same in English

In the 2007, the 'artist' Guillermo Vargas Habacuc, took a dog from the
street, he tied him to a rope in an art gallery, starving him to death.

For several days, the 'artist' and the visitors of the exhibition have
watched emotionless the shameful 'masterpiece' based on the dog's
agony,
until eventually he died.

Does it look like art to you? But this is not all ... the prestigious
Visual Arts Biennial of the Central American decided that the
'installation' was actually art, so that Guillermo Vargas Habacuc has
been
invited to repeat his cruel action for the biennial of 2008.
Let's STOP HIM!!!!!

Click on the following link :
http://www.petitiononline.co/ea6gk/petition-sign.html or
http://www.petitiononline.com/13031953/petition.html
or just copy it in your browser to sign a petition to stop him to do it
again, then digit the name Guillermo Vargas Habacuc to find the
petition to
sign.
Please do it.
It's free of charge and it will only take 1 minute to save the life of
an
innocent creature.
Please also send this e-mail to as many contact as you can... Let's
stop
him!!!

If you want to double check all the above information you can google
the
name of the 'artist' to see all I have just said corresponds to truth.
Thank
you
--

Juhlapäivä

Tänään meidän Noppa viettää syntymäpäivää. Hän täyttää viisi vuotta ja juhlii työn merkeissä. Minulta eli "äiskältä" tuli lahjaksi uusi naru, vaikka vinkulelu olisi Nopan mielestä ollut aivan ehdoton huippu. Labradorinnoutajan kestäviä vinkuleluja ei vain ole olemassakaan, koska vinkuvaa ratakiskoa ei kukaan ole vielä kehittänyt. HÖH!

Syntymäpäiväsankari tuhahtaa terveisensä kaikille ihailijoilleen!

Kun minä innostun sukututkimuksesta, on se kesän merkki. Perustin sukututkimusblogin osoitteessa: http://tiina-liisa-sukututkiskelujuttuja.blogspot.com/.

Ajan viemää äitienpäivänä ja helluntaina

Tänään on äitienpäivä, joka minulle on yksi haudalla käymisen päivä. Tänään vien siis äidin ja isän haudalle äidin lempikukkia - keltaisia ruusuja.

Tänään on myös helluntai. Vanhempani menivät naimisiin helluntaina 1956. Silloin helluntai oli 20.5. Tänä vuonnahan juhlat ovat kalenterissa todella aikaisin ja yhdessä (pääsiäinen, vappu + helatorstai, äitiepäivä + helluntai), kuin olisi kiire viettää kaikki juhlat ajoissa ja tehokkaasti. Tänä vuonna vuoden arkipuoli on todella pitkä.

Viime yönä oivalsin, että graduni otsikko on
Kuntoutuskeskusten verkkosivuanalyysi supportiivisen viestinnän, konsumerismin ja stakeholder-ajattelun kannalta tarkasteltuna.
Aivoni näyttävät työstävän gradua omia aikojaan, vaikka en aktiivisesti olekaan laittanut tikkua ristiin gradun eteen.

Kuulolla

Noin viisi vuotta sitten minulla alkoi kuulo huonontua ja minulla todettiin etenevä perinnöllinen huonokuuloisuus. Tänään kysyin lääkäriltäni helmikuussa otetun uusimman kuulokäyräni tuloksia. Varmistui se, mitä olin jo vähän aavistellutkin. Kun kuulokäyrä oli puheen taajuusalueella notkahtanut lisää, kuuloni on huonontunut ja kuulovajaus on puheen alueella 30 db. En kuitenkaan vielä tarvitse/saa kuulolaitetta.

Minä kuulen tällä hetkellä vielä hyvin, vain taustahäly ja ihmisten epäselvä puhe rasittavat. Luennoilla on rasittavaa, jos opiskelijat hälisevät omiaan tai luennoitsija vaeltelee koko ajan ympäri luentosalia niin, että tekisi mieli liimata luennoitsija kengistään kiinni luentosalin lattiaan. Ei kuitenkaan onneksi Tourulassa (tai sitten olen kouluttanut yhteisöviestinnän opettajat niin hyvin). Isoihin ihmisjoukkoihin en muutenkaan mielelläni mene, kun en viitsi koko ajan kysellä ja ymmärtämättömyys näyttää tyhmältä.

Kyllä kai minä olen kuulovammainen. Vai olenko minä kuulovammainen vasta "moottorikorvana", kun minulla on kuulolaite? Sitäkin olen miettinyt, miten ihmiset suhtautuvat minuun, sitten kun en enää kuule. Pelkäänpä, että pyörätuolia käyttävän ja huonosti kuulevan on vaikea todistaa olevansa ihmisenä täysjärkinen saati sitten älykäs. Se on joskus kuulevanakin hyvin haastavaa. Entä sitten, kun tarvitsen kuulovammani vuoksi kuntoutusta? No, ehkä on viisaampaa olla ajattelematta vielä, kun kuitenkin kuulolaitteen käyttöönottopakkoonkin menee vielä useampi vuosi.

Innostuskaupassa myydään ei oota

Minua on laiskottanut armottomasti viime päivinä. Varsinkaan gradu ei ole edistynyt parin viikon aikana yhtään. Innostus on kai sitten hyvin rajallinen tai ainakin hitaasti uusiutuva luonnonvara, joka minulla on nyt tilapäisesti ehtynyt.

Toisaalta nyt olen lukenut joululahjaksi saamaani Leena Lehtolaisen kirjaa 'Luonas en ollutkaan'. Se on tietysti hyvä kirja, koska Leena Lehtolainen on ehdoton suosikkikirjailijani, joka hallitsee myös päiväkirjaromaanin vaikean tyylilajin.

Onneksi voin taas nauttia kaunokirjallisuuden lukemisesta ilman jatkuvan tektianalyysin painolastia. Nyt kirja voi taas olla hyvä tai huono 'an sich', siksi että pidän tai en pidä siitä. Opiskellessani kirjallisuustiedettä pääaineena menetin lukemisen ilon vuosiksi. Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni vaihtaa yhteisöviestintä pääaineekseni, enkä kertaakaan ole ihmetellyt opiskeluani Tourulassa. Joskus jokainen tekee jotakin oikein. :) Kun tuon muistan, niin innostus graduunkin luultavasti tulee ennemmin tai myöhemmin takaisin.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Koko viikon ja luultavasti koko kesän ilon aihe on uudet lenkkitossut eli Pankatossut. Ne ovat sellaiset, jotka tottelevat jalkaa, kun minun jalkani eivät yleensä kenkiä tottele. Minä olen siis sekä itsepäinen että itsejalkainen ja samaistun Tuhkimon sisarpuoleen.

Lisäystä

Kirjoitin aikaisemmin peruspalveluministeri Paula Risikon vappupuheesta. Harmi, että hyvä puhe ja tärkeä asia ei ylittänyt uutiskynnystä edes Kokoomuksen omilla nettisivuilla. Toivottavasti se ei ole Kokoomuksen puolelta harkittu ja tarkoitettu unohdus.

Ei se mikään yllätys ole, ettei vammaisuutta pidetä merkittävänä uutisaiheena, mutta kyllä se vaan jaksaa harmittaa. Emme me vammaiset ole syrjäytyneitä. Mediassa me olemme SYRJÄYTETTYJÄ median toimesta. Vaan me emme siihen suostu. Ainakaan minä en suostu ottamaan mahdollisesta syrjäytymisestäni syyllisyyttä kokonaan itselleni.

Jenni-Juulia Wallinheimon blogi http://rampyla.vuodatus.net/blog/archive?&y=2008&m=05 alkoi taas kutkuttamaan. Meitä pyörätuolia käyttäviä on vain 5 % kaikista vammaisista ja silti vammaiset leimataan pyörätuolilla, koska pyörätuoli näkyy. Pyörätuoli on paras väline osoittamaan vammaista vammaiseksi

Faabeli keväästä ja työllisyydestä

Nyt nostan kissan häntää, kun tänään ajoin sähkärillä jumppaan ja takaisin. Vieläkin olen hyvin tyytyväinen sähkäriini. Vaikka se on jo neljä vuotta vanha, on se vieläkin kuin uusi. Ainoastaan oikea jalkalauta on haljennut ja se pitäisi vaihtaa. On aivan ihana ilma. Pientareet ovat keltaisenaan leskenlehdistä ja "kevätvirsiä viidakko kaikaa". Västäräkkejä vain odottelen, kun ne ovat minulle merkityksellisempiä kuin pääskyset. (Minulla on tässä työhuoneen seinällä taulu, jossa on vanhat kengät ja västäräkki.)

Mediassa on arvioitu poliitikkojen vappupuheita. Parhaan puheen piti peruspalveluministeri Paula Risikko, joka puheessaan käsitteli mm. vammaisten oikeutta työhön. Henkilökohtaisesti olen ollut katkera kirkon Yhteisvastuu-keräyksestä, joka keskittyy kehitysvammaisten työllistämiseen. Kehitysvammaisilla on tietenkin oikeus työpaikkaan ja heille on sopivaa työtä järjestettävä, mutta heille on työllistymismahdollisuuksia ja tukitoimia huomattavasti enemmän kuin akateemisesti koulutetuille liikunta- tai näkövammaisille. Vammaisen yliopisto-opiskelu ilman työllistymismahdollisuutta on yhteiskunnan kannalta liian kallista päivätoimintaa, eikä sitä edes voi anoa VPL:n mukaisena päivätoimintana. Joskus tekisi mieli heittää sillä vesilintua tai kissan häntää.

Toivottavasti Vanhasen II hallitus saa vammaispalveluissa aikaan ratkaisevia parannuksia esimerkiksi henkilökohtaisen avun kehittämisessä niin, että mahdollisuuksien yhdenvertaisuus vammaisten ja "terveiden" välillä oikeasti toteutuisi ja vammaiset saisivat normaalin elämän. Tällä hetkellä näyttää, että hallituksen toiminta on oikeilla jäljillä, mutta jatkosta ei kukaan vielä tiedä mitään.

Vappu ja helatorstai

Nyt on Vappu ja ylioppilaslakki pitäisi kaivaa kaapista, vaikka humanisteille se oikeampi päivä olisi Flooran päivänä 13.5.. En ole käyttänyt ylioppilaslakkia muutamaan vuoteen, kun se on tuntunut jääneen pieneksi ja on muutenkin aika epämukava. On siitä lakista kyllä ollut iloa ja hyötyäkin. Muistan yhden vapun, jolloin olin valkolakki päässä torilla ja eräs juoppo tuli kommentoimaan, että "Ootko sä muka ihminen, vai?" "En, minä olen ylioppilas!" vastasin ja lähdin ajamaan kotiin. Sen jälkeen en ole kaupungille vappuna mennyt.
Tänäkin vuonna vappu menee perinteisesti kotona ja syödessä. Juhliessani en käytä alkoholia, mutta en laske kaloreitakaan ja nyt vappuaattona jo syödyt kalorit ovat nousseet lähes hävettäviin mittasuhteisiin. Munkit ovat niin hyviä!
Huomenna, tai siis tämän julkaisemisessa on jo tänään, on vapun lisäksi Helatorstai. Kesä tulee ihan kohta. Ulkona pitäisi olla - ja enemmän - näin hyvän sään aikana.

Mediakritiikkiä

Tänään Keskisuomalaisessa oli eilen olleen Kansainvälisen opaskoirapäivän tiimoilta näkövammaisten koululla Nopasta tehty juttu. Tai siis oli ja oli. Paperilehdessä ja digilehdessä ja jopa lööpissä oli juttu oikein kuvien kanssa, mutta ei Keskisuomalaisen nettiversiossa. Maakunnan päälehden nettisivuilta puuttuu kokonaan Jyväskylän seudun uutisten osasto. Maakunnan uutiset siellä kyllä ovat. Tilattuani ja luettuani Keskisuomalaisen digilehden vilkaisin Savon-Sanomien vastaavaa verkkolehteä. Eipä sielläkään ole maakuntakeskuksen eli Kuopion seutu -osastoa. Näkyy siis olevan koko konsernia koskettava ongelma. Käsittääkseni lähiuutiset koetaan tärkeimmiksi. Onko tämä keskuspaikkakunnan uutisten puuttuminen Keskisuomalainen konsernin verkkolehdistä käsitettävä yhdenvertaisuudella niin, että maakuntalehdissä ei uskalleta uutisoida keskusten asioista, etteivät syrjäseutujen asukkaat pahoita mieltään? Jos näin on, suomalaiset ovat todella kateellinen kansa. BUU, sanon minä. Toisaalta tuo on kyllä hyvä keino saada ihmiset lehtien tilaajiksi. Miten se vanhan kansan huoltamoyrittäjä Tikkakoskelta niin osuvasti sanoikaan: "Kauppa on jaakaa ja pejustuu petokselle?"

Lukekaa nyt kuitenkin se tämän päivän Keskisuomalainen, jos olette jonkin maksullisen version saavutettavissa.

Työn Iloa

Tänään on Kansainvälinen opaskoirapäivä, jota päivänsankarit viettävät päivän teeman mukaan liikenteessä työn merkeissä. Opaskoiran työskentelyä, kun se häntä heiluen opastaa isäntäänsä tai emäntäänsä rivakkaalla otteella, on todella hienoa seurata. Suhteessaan omaan työhönsä opaskoira on kuin Helmisen Raipe eli hyvin vaatimaton, mutta toisaalta myös ylpeä. Ainakin ylpeyteen olisi syytä. Toivottavasti Raipe ei tästä vertauksesta pahastu eivätkä opaskoirien haltijat.

Työstään ovat ylpeitä myös opaskoirillekin tärkeät pieneläinhoitajat Keski-Suomen Eläinklinikalla. Toivottavasti neuvottelut tällä yksittäisellä eläinlääkäriasemalla pieneläinhoitajien työehdoista ja palkoista saadaan pian käyntiin. Toivotamme työniloa ja taistelutahtoa Senjalle ja kollegoilleen. Meilläkin olisi edessä tuo "massarokotus", kun Ilo ja Noppa viettävät toukokuussa syntymäpäiviään.

Tiina-Liisan tuolista on kumi puhjennut

Tänään ajoin graduseminaarista sähkärillä kotiin, kun oli niin kaunis ilma. Ei sitä invataksista näe leskenlehtiä, mutta nyt ne olivat ihan nokan alla. Leskenlehdet, vaikka eivät olekaan lempikukkiani, tekevät minut tähän aikaan vuodesta iloiseksi.

Tänään sain myös hyvän muistutuksen siitä, miten tärkeä apuväline pyörätuoli on. Kaksi manuaalipyörätuolia on hyvä, jos ja kun pyörätuoli jostakin syystä hajoaa. Minun "manustani" sisäkumi hajosi venttiilin vierestä, kun sen renkaita pumpattiin. Onneksi on siis vanhempi pyörätuoli varastossa. Tosin vartaloni ei ole tottunut tässä istumiseen ja minulla on sellainen olo, että kohta lennän turvalleni. Saa nähdä, onko minulla huomenna selkä kipeänä. Nyt on parempi olla aivastamatta tai ainakin pitää muistaa nuolaista ennenkuin tipahdan. Vai miten päin se vanha suomalainen sananlasku kuuluu?

Siis minähän olen tulevaisuuden suurin taakka

Olin äsken käymässä eräässä palvelutalossa ja odotellessani juttelin yhden päivätoiminnasta vastaavan työntekijän kanssa. Kysyessäni, miten VPL:n muutos päivätoiminnasta subjektiiviseksi oikeudeksi on vaikuttanut heidän toimintaansa, sain kuulla kaupungin tulkitsevan VPL:n kyseisen pykälän koskevan vain mielenterveyskuntoutujia tai vaikeasti aivovammaisia, eikä esimerkiksi neliraajahalvaus ihmisiä. Vuoden 2008 alussa päivätoiminnan kaikki Jyväskylän kaupungissa asuvat asiakkaat saivat kielteisen päivätoimintapäätöksen ilman mitään vaihtoehtoista päivätoimintatarjontaa. Näistä päätöksistä on vireillä useita valituksia.

Minua tietysti huolestuttaa ja suututtaakin tämä kaupungin luvalla sanottuna kummallinen lain tulkinta. Eihän tämä minua tietysti koske suoraan, kun minulla on isossa geessä aivan tarpeeksi päivätoimintaa. Tulevana kaupunkilaisena olen huolissani vammaispalvelujen yleisestä kehityksestä. Päivätoiminta on yksi esimerkki erilaisesta vammaispalvelujen tulkinnasta eri kuntien välillä, koska päiväkeskuksen maalaiskuntalaiset asiakkaat ovat voineet jatkaa päivätoimintaansa.

Miksi minusta tuntuu, että vammaisuus on kriminalisoitu?

Kuu kiurusta kesään

Tänään tuli kutsukirje kuntoutusjaksolle Pääskynpesään. Saa nähdä, mitä siitä sitten tulee. Ainakin Pääskynpesä on niin ruton kaukana Jyväskylästä, että en taida sinne toista kertaa hakeutua, ellei kuntoutus ole siellä jotain aivan poikkeuksellisen mahtavaa ja loistokasta. Pääskynpesän kuntoutuksen luonto-osuuksia kyllä odotan, vaikka olenkin melko urbaani ihminen.

Tänään söin kesän ensimmäisen jäätelön. Normaalivuosinahan jäätelökausi alkaa vapusta. Oli sitten ilman lämpötila mikä tahansa. No, olihan pääsiäinenkin tänä vuonna aikaisin.

Tässä kuvassa on muutama norsuistani. Maljakko on Kupittaan Savi -tehtaan ja hankittu Ylivieskan Antiikkimessuilta joskus 2000-luvun alussa. Tuolin on vallannut vanhin norsuni "Dali". Dalin ostin 6.12.1988 Helsingin Kalliola-setlementistä Viittakiven opiston tukimyyjäisistä.

Nimen Dalille antoi opiskelutoverini Katsu.

Nyt on seki ropina pijetty,

sano akka, kun tuohelle kusi. Tuo perisuomalainen sananlasku tarkoittaa ensimmäisen graduseminaariesitelmän valmistumista. Yleensä en opiskele sunnuntaisin, mutta nyt oli pakko. Nyt on teksti toisten käsissä.
Olen puhki, mutta onnellinen.

Missejä ja T-paitoja

Päivän ensimmäisen iloisen uutisen luin Ilta-Sanomista. Uutisessa kerrottiin Angolassa pidetyistä Miss Maamiina kilpailuista. Kipeistä ja vaikeista asioista pitää pitää ääntä ja tiedottaa räväkästi silloin, kun tiedotettavaa on. Onnea Miss Maamiina Augusta Uricalle! http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1514096
Vammaisen ihmisen kauneus ei ole aivan yksiselitteistä.

Kyllä kaivan taas ylpeänä kaapistani oman 'Olen Kaunis' T-paitani, jota pidin eräässä jäätävässä Yläkaupungin Yössä EU:n vammaisten oikeuksien vuonna 2003. Puen sen ylleni taas viimeistään 20.5.2008 mennessäni kuntoutukseen Ilomantsin Pääskynpesään. Tuo paita on minun perinteellinen laitoskuntoutusjakson aloittamispäivän T-paitani. Mennessäni kuntoutukseen haluan osoittaa olevani kaunis myös läheltä katsottuna ja valoisaan aikaan. Olisi minulla kyllä sellainenkin T-paita, jossa lukee "I'm so sexy it hurts", mutta näin naimisissa olevana se pitää jättää kotiin. ;)

Kuntoutuksen olemuksesta

Jenni-Juulian blogiteksti http://rampyla.vuodatus.net/ aiheesta, saako kuntoutus olla ylellistä, antoi aiheen työstää tänään gradua täällä blogissa. Tämän päivän gradupuolituntisen tuotos on siis täällä kaikkien asiasta kiinnostuneiden luettavissa ja kommentoitavissa

Yksinkertaisen stakeholderteorian perusteella siis kuntoutuskeskus tarvitsee kuntoutujia ollakseen kuntoutuskeskus. Kuntoutujat eivät kuitenkaan ole mitään paikalle tuotavaa materiaalia tai tuotannontekijöitä siinä mielessä, että Kela tai Valtiokonttori heitä kuntoutuskeskuksille osoittaisi ikäänkuin annostelemalla kuntoutuskeskuksille kullekin määräosansa. Ei! Vaan kuntoutusasiakkaat ovat ihmisiä ja kuntoutuskeskukset ovat heistä riippuvaisia. Yksilölliset laitoskuntoutusjaksot loppuisivat, jos vammaiset eivät menisi kuntoutuskeskuksiin kuntoutusjaksoille. Miksi tämä on kuntoutuskeskuksissa niin uskomattoman vaikeata ymmärtää? Koska yksilölliset laitoskuntoutusjaksot ovat kuntoutuskeskuksille se kaikkein tuottoisin toimintamuoto ja siten toiminnan kannalta välttämättömyys, luulisi kuntoutuskeskusten pitävän kuntoutusasiakkaita kuin kukkia kämmenillä. Onko kuntoutuskeskuksen kannalta itse kuntoutuksensa tai kylpylähoitonsa maksava vammainen jotenkin parempi tai vähemmän huono asiakas kuin se Kelan kustantamassa kuntoutuksessa oleva kuntoutuspalvelujen kuluttaja. Mielestäni ei pitäisi, koska kaikkia kuluttajayleisöön kuuluvia on kohdeltava yhdenvertaisesti ja koska kuntoutuksesta saatava raha on molemmissa tapauksissa ihan samoja euroja.

Kaja vertasi kuntoutusasiakkaita lapsiin, jotka tulevat kylpylöihin vanhempiensa maksamina. Lapsille on järjestetty leikkihuoneita, pallomeri, vesiliukumäki ja voi olla jossakin vielä hoitajakin. Heitä halutaan palvella, koska he ovat asiakkaita ja he vaikuttavat vanhempiensa maksamishalukkuuteen, jos lapset ilmaisevat vanhemmilleen etteivät viihtyneet, eivät vanhemmat enää tule kyseiseen kylpylään.

Näin pitäisi olla kuntoutuksessakin. Miksi me emme sitten valita sopimattomasta kuntoutuksesta, vaan nielemme sen yhtä kiltisti kuin kalanmaksaöljyn? Meidän pitäisi uskaltaa kertoa rehellisesti kuntoutuskokemuksemme sekä kuntoutuskeskukseen että kuntoutuksen maksajalle ja, jos tulemme huonosti kohdelluiksi, valittaakin siitä. Lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen vaikeavammaiselle on Kelalle asetettu lakisääteinen velvollisuus. Minun järkeni ja oikeustajuni perusteella kuntoutuksen epäämisen perusteena ei saisi siis olla tyytymättömyys saatuun asiakaspalveluun. Kuntoutus ei ole vammaisuudesta johtuva rikosseuraamus eikä kuntoutuskeskus saa olla mikään rangaistuslaitos.

Olisi antoisaa kuulla muidenkin ajatuksia näistä kuntoutusasioista.

Meni muuten enemmän kuin puoli tuntia, mutta minä olenkin hidas kirjoittamaan. :)